Niinpä niin. Onkopa näin, vaiko eiköpä ole? En tiedä. Olen ainakin itse joissakin aiemmissa blogipostauksissani tuskaillut postaamisen jääneen kovin vähille. Erkkaakin epäiltiin jo kadonneeksi blogistaniin, kun mies ei kirjoittanut mitään aikoihin. Yksi jos toinenkin on vähentänyt kirjoittamistaan. Miksi? Kerron teille totuuden…eikun teorian.

Ongelman nimi on keinotodellisuuden siroutuminen. Joku voisi kutsua tätä myös webosysteemin (web+ekosysteemi) diversiteetin käänteisvaikutukseksi. Se joku taidan olla minä, koska juuri keksin tuon termin. Eli mistä tässä kaikessa olikaan taas kysymys? No tästä: Tavallisella herraa pelkäävällä ja työssäkäyvällä ihmisellä on vain rajallinen aika käytettävissään web2.0 presenssinsä ehoon hoitamiseen. Diversifioidu ja siroudu siinä nyt sitten! Ne webissä työkseen puuhailevat hipit ovat sitten eri asia. Jotkut jopa saavat palkkaa blogien lukemisesta, kirjoittamisesta puhumattakaan. Hih. Weird times my friend..

Rajallinen aika ei yksin selitä kuitenkaan kaikkea. Ongelman varsinainen kova ydin sijaitsee liiallisessa palvelutarjonnassa ja hienouden jonglöörauksessa. Ennenkaikkea uusien palveluiden liian hyvässä käytettävyydessä. Ongelma on siis varsin salakavala ja monimuotoinen. Otetaanpa siksi esimerkki tätä asiaa selventämään.

Jo muinaiset Roomalaiset…eikun BBS…Arpanet…Mistä tämä pitää aloitta..Ööö..siis…fast forward:

Ennen vanhaan tehtiin kotisivuja, kuten kaikki muistaa. Kirjoitettiin Notepadilla puhdasta HTML:ää ja sökellys julkaistiin web-serverillä, josta kaverit sitten lukivat sitä NCSA Mosaic -selaimella. Tämä oli käänteen tekevää ja messevää. Kuka tahansa pystyi yhtäkkiä “julkaisemaan” mielenkiintoisia juttuja (ainakin omasta mielestään) ja saamaan ne julki kaikelle kansalle siellä internentissä. No vaikka kaikki kansa nyt ei netissä vielä ollutkaan, niin uskaliaimmat ja taitavimmat julkaisivat siellä jopa valokuvista skannattuja säköisiä kuvia verkkosivuillaan. Näitä sivuja kutsuttiin gallerioiksi. Gallerioiden latautumista tosin odoteltiinkin sitten ruutujen ääressä piiiitkään. Olihan modeemeissa baudeja jo toista tuhatta. Elettiin kaiketi jotain 80-90 luvun taitetta. Kohta kaikki tekivät “kotisivuja”. Maailma oli miltei pelastunut. Kommunikaatio oli ja kävi pyydyksiin. Toisilla oli jo matkapuhelimetkin…niillä pystyi lähettämään niitä tekstiviestejä. Turhia.

Aikaa kului ja teknologia kehittyi. Kodeissa yleistyivät laajakaistat. Televisio ja radio menettivät yhä enemmän ja enemmän yleisöstään tälle uudelle nousevalle auringolle, internetille. Mediasedät ja levy-yhtiön mogulit tuskailivat ja kravatit alkoivat kiristää, kun sana internet mainittiin. Onneksi ei sentään kukaan maininnut sanaa Podcast vielä tuolloin. Teuvo Tavallinenkin haistoi tilaisuutensa tulleen. Olivathan pujopartaystävänsä koodanneet avoimen koodin ja teknologiarakkauden nimissä jotain, jota kutsuttiin julkaisujärjestelmäksi. Se oli ilmaista ja helppoa. Ilmainen lounas siis olikin olemassa. Teuvo ryhtyi kirjoittamaan blogia. Hän ei tosin ensin tiennyt, että se oli blogi, ennenkuin vasta tulevaisuudessa, jossa hänen web2.0 gurunsa (entinen kotisivumies) sen hänelle kertoi.

Aika vain kului ja kului. Teuvostakin tuli internetjulkkis. Hänen bloginsa oli suosittu ja se oli ajan hengen mukaisesti sitä kuuminta hottia: kansalaisjournalismia. Teuvosta oli tullut yllättäen journalisti. Hän ostikin siksi baskerin ja alkoi viihtymään baareissa. Boheemisti tietenkin – Mac -kainalossa. Teuvo suolti koko elämänsä verkkoon, olihan radikaali avoimuus (ameriikaksi: radical transparency) SE juttu. Piti olla avoin…avoin ja avoin. Teuvo muisti jo aikoinaan television esihistoriallisella aikakaudella kuulleensa jonkun lauseen. Se meni jotenkin näin “..kaikkien kanssa, kaikkialla, kaiken aikaa..”. Taisivat olla perkuleet aikaansa edellä tuolloin -tietämättään tietenkin.

Radikaalit olivat ajat. Teuvo kuvasi jokaisen liikkeensä ja lähetti siitä kuvan Flickr-palveluun. Olipa kätevää. Enään ei tarvinnutkaan koodata HTML:ää, eikä edes julkaista blogia. Radikaalit ja läpinäkyvät ystävät kun kohtasivat tuossa valokuvien mekassa. Muuna aikana Teuvo kertoi radikaaleille kavereilleen liikkeistään Jaikussa ja Twitterissä. Joskus oikein radikaaliksi heittäytyessään hän päivitti matkustustietonsa Dopplr:nkin. Ensin hän oli tietenkin kuvannut pari videota (puhelimella tietenkin!) ja julkaissut ne YouTubessa. Teuvo hengaili ja verkostoitui kaikkialla. Hänen lasittuneessa katseessaan heijastelivat FaceBookikit, LinkdInnit, Plaxot ja muut. Julkaisipa Teuvo joskus myös LIVE -videota QIK:ssa tai Floobsissa. Teuvo oli ekstaasissa. Kaikki tuntui olevan mahdollista. Koko maailma oli vihdoinkin selvä kolmessa minutissa. Ei tarvinnut enään tavata ketään, matkusta tai tehdä mitään muutakaan “normaalia”. Kaikki hoitui netissä. ooVoo tai Skype vaan päälle ja silirimpsis. Maailma oli siinä.

Yksi asia häntä kuitenkin askarrutti, nimittäin se baskeri. Mitäs sillä nyt enään tekisi. Eihän tuota blogia ollut tullut kirjoitettua ollenkaan. Mihin sitä paskeriakaan sitten enään. Sehän oli journalisteja varten ja Teuvosta oli tullut Web2.0-läsnäolija. Pam! Teuvo havahtui, kuin Vaaran Tero konsanaan, selaillessaan vanhoja blogipostauksiaan. Kaukana olivat ne ajat, jolloin blogi oli se juttu. Siellä julkaistiin kuvat, videot ja tekstit. Yllyttömimmät julkaisivat jopa linkkilistansa siellä. Blogiin kirjoitettiin lyhyitä ja pitkiä juttuja. Mikroblogauksesta ei edes tiedetty. Kaikki oli koherenttia ja keskitettyä ei siroutunutta ja mikroa….uuh.

Swoooosh…Teuvo heräsi jäätelökopin kassajonossa, maksoi käsilleen valuvan jäätelötötterönsä kännykkänsä mikromaksu-NFC-härpäkkeen avulla ja kirjoitti siitä Jaikuun. Naureskellessan hellämielisyydelleen hän otti vielä kuvan kengälleen pudonneesta jäätelökökkäreestä ja postasi sen Flickriin. Saatesanoiksi laitettiin webosfäärin biodiversiteetti….Hän myös päätti, että jonain päivänä taidan kirjoittaa tästä blogiinkin..ihan vaan vanhojen aikojen muistoksi…jos vain olisi sitä aikaa. Se kun on niin kovin vaivalloista ja hankalaa se blogaus. Pitää miettiä ja kaikkee.. ääh. Ajatuksesta tuskastuneena Teuvo päättikin blogikirjoituksen sijaan tehdä Tumblriin vain uuden “blogin” joka syndikoi hänen Jaiku-fiidiään ja Flickr -kuviaan. Thats it. Helppoa. Ja kaikki oli jo valmista ennenkuin hän oli edes ehättänyt pois jätskikopin vaikutuspiiristä. Mitä me tehtiin, ennenkuin meillä oli mobiili laajakaista, Teuvo huokasi ja kurottautui avaamaan biodieselautonsa ovea.

Sen pituinen se.