Kuten kaikki tiedämme, Nintendo Wii ravisteli pelimaailmaa jokin aika sitten uudella ja mullistavalla peliohjaustavalla: liikkeen tunnistavalla ohjaimella. Tämä yksinkertainen keksintö oli niin mullistava, että maailman ehkä eniten hypetetty ja odotettu konsolipeliasema Playstation 3 on kaikesta kohusta huolimatta jäänyt lähes hyllylle julkaisunsa jälkeen. Kukaan ei halua enään muuta kuin Nintendo Wiin. Kotiteatteri ja elokuva-featuret ovat “so last season”..liikettä pitää olla!

Ihmettelin jo jonkin aikaa, kun tästä ei kuulunut mitään. Nyt Livegamers.fi on kuitenkin uutisoinut, että jopa konservatiivinen räiskintäpeliplatform Xbox360 on ottanut asiasta onkeensa. Joskin hieman nihkeää on kommentointi (happamia sanoi Kettu…). Uskon kuitenkin, että liike tulee olemaan jatkossa oletusarvoinen ominaisuus kaikissa pelikonsoleissa, joten turhaan jupisevat. Äkkiä nyt ne liiketunnistimin varustetut ohjaimet kaikkin. HopHop. Ja tanssimatto mukaan. 🙂

Olen koukussa…

Eilen illalla kuuntelin Daily Source Codea, jossa Adam Curry kertoi pelaavansa Second Life -nimistä peliä…tai oikeammin toista elämää. Vanhana Sim City intoilijana piti minunkin tietysti sännätä kokeilemaan peliä heti aamusta… Ja tässä sitä ollaan. SE ON HIENO!! Kuin On-line SIMS, mutta vielä parempi. Habbo-hotellit yms. jäävät kyllä kakkoseksi. Suosittelen kokeilemaan.

Koneesta se vie potkua ihan hulluna. Ainakin tälläisen Mini Macin se saa puhisemaan oikein kunnolla, mutta ensimmäisten kokeilujeni mukaan se on kyllä sen väärti. Homma lähtee käyntiin siitä, että omalle koneelle ladataan client ohjelmisto peliä varten, kun ensin on rekisteröitynyt käyttäjäksi verkossa. Käyttäjäksi rekisteröinti vaatii luottokortin. Pelin perusversio ei maksa mitään, mutta luottokorttia tarvitaan käyttäjän tunnistamiseen, koska ilmaisia käyttäjätunnuksia saa luoda vain yhden. Tunnistus toimii myös matkapuhelimella, mutta ei Suomessa…ainakaan vielä. Ja sitten vain sukeltamaan pelin syövereihin…juuri lennän tässä jossain päin tätä kummaa maailmaa…lennän…juu tässä voi lentääkkin..hehe.

Että ei muutakun pelit käyntiin!! Huikatkaa Herbert Cramerille (minä) morjens, jos törmätään…

2nd Life