No jopas nyt tapahtuu yhtä och toista. Hienoa! Apple julkisti eilen uusia iPodeita massiivisen markkinointijumalanpalveluksen saattelemana ameriikan yhdysvalloissa. Toiset tykkäsivät ja toiset ei. Yleisesti ottaen julkistukset olivat ihan jees. Ujutusmarkkinointia, mitä ujutusmarkkinointia. Minkäs teet. Piilohinku on kyllä kova iPod Touchin hankintaan. Olis vaan tullut lisää tallennuskapasiteettia…

*****

Tänään piti tulla se maailmanloppukin. Meinasin eilen jo tilata iPodin, mutta tajusin ettei se ehdi edes DHL:n varastoon saatika autoon ennenkuin maailmanloppu tulee. No toivottavasti sitä nyt ei tule ja siltä näyttää, ettei tulisi 🙂 Ai mistä se nyt höpisee? No large hardon…eikun Large Hadron Colliderista tietenkin. Eli suuresta huikean-tuikean-pamauksesta. Alkujäräytys-simulaattorista, jota lukuisat lahjakkaat tutkijat värkkäävät CERNissä. Senhän on povattu aiheuttavan mustan aukon, johon koko maapallo lopulta imeytyy. Tuon ison Hadronin Törmäyttimen olisi määrä käynnistyä tänään 10.9.2008. Jos siis luet tätä, niin maailmanloppua ei mitä ilmeisimmin tullutkaan. Tilasinko minä sitten iPodin…noo…se jää nähtäväksi 🙂

*****

Siinäkö kaikki? No ei tokikaan. Tänä aamuna luin kolmannenkin mullistavan uutisen. Armstrongin Lance, tuo vanha idolini, väittää palaavansa ammattipyöräilyn parrasvaloihin!! Mitvit! kysyy epätietoinen Mänttästä ja jatkaa… Näin tuo Lance-poika ihan omin sanoin ja kuvin väläyttelee LiveSTRONG -blogissaan. Hyvät ja mielenkiintoiset tarkoitusperät tuntuu tälläkin hankkeella jälleen olevan. Aikas mielenkiintoista. Jäämme odottelemaan jatkoa tälle saagalle. Josko vaikka tempaiset Lance toiset 7 peräkkäistä Tour De Francen voittoa tai jotain 🙂 Go Lance GO!

Näin tänään ensimmäisen maantiepyöräilijän (succiksen siis). Sehän tarkoittaa sitä, että maantiepyöräilyn kausi 2006 on sitten virallisesti avattu myös Jyväskylän leveyspiirillä. Hienoa! Pitääkin rasvata Ciöccin ketjut ja suhauttaa tarmacille. Jo tätä on odotettukin. Ja on tuota vararavintoakin sopivasti näin pääsiäisen jäljiltä matkassa. Jep!