Nokia julkaisi muutama päivä sitten uudet Lumia -mallit melkoisen kohun saattelemina. Suuri osa julkistuksista kuulemistani kommenteista oli jotakuinkin negatiivisia tyyliin.. “eihän tässä ole mitään uutta”. Kun video- ja kuvademotkin olivat vielä “huijauksia” syveni kanssageekkien alakulo entisestään. Toki riveistä löytyi myös valonpilkahduksia ja PureView kamerasta innostuneita kansalaismeedioita. Yhtäkaikki tunnelma oli aika vaisu, mutta värikäs.

Kuten erinäisissä keskusteluissa on käynyt ilmi, omasta mielestäni Nokian uudistukset olivat askel oikeaan suuntaan. Haluaisin korostaa, että mielestäni kyseessä on siis ASKEL, ei kokonaisvaltainen kaikenmuuttava mullistus! Siksi olenkin tavannut itseni usein miettimässä, että mitähän ihmettä Nokialta oikein odotettiin? Ehkäpä juurikin sitä ihmettä. Siihen olisi vaadittu pukumiesten sijasta joku pitkätukkainen kaapuun pukeutunut herra, joka osaa muuttaa veden viiniksi. Sitäkään kun tuskin koskaan tapahtui, niin se sitten siitä.

Tämä teknologiajulkaisuiden pettymys-kuvio alkaa olemaan jo de-facto niin Applen kuin muidenkin kohdalla. WWOWOWOWO-efektin luominen kansalle on entistä vaikeampaa (se on ollut aika vaikeaa Applellekin 1. iPhonen jälkeen). Erityisesti Nokian kohdalla se on hyvin vaikeaa, koska takamatka on päässyt liian suureksi ja asiakkaiden ilahduttaminen featureilla on ollut aika vaisua.

Mutta entäpä jos mietimme Nokia 920 tai 820 puhelimia sekä Windows 8 ekosysteemiä hieman etäämmältä ja eh..objektiivisemmin (mitäseon?): Luulikohan kansa (ja analyytikot) oikeasti, että Nokia voi esim. muuttaa Microsoftin tekemän käyttöjärjestelmän toimintaparadigmoja kesken juoksun (live tiles ja ylös alas scrolli sivusuunnan sijaan) tai keksiä jotain aivan käsittämätöntä (kuten teleporttauksen tai videoprojektorin puhelimeen) ja tehdä kaiken tämän vain yhden puhelinmalli-rotaation välissä? No eikai sentään. Videoprojektori ehkä, mutta ei teleporttausta.

Miksi julkistus ei sitten ollut riittävä tai hyvä? Olisiko pitänyt vaihtaa käyttöjärjestelmä Androidiin? iOS:ia Nokia tuskin olisi voinut ostaa ja Linuxilla (Meego) on kehittymässä jo oma hieno “Feenix-lintu nousee tuhkasta” -tyyppinen sankaritarina toisaalla. Niin, että mitä sitten olisi pitänyt tehdä?

Aina on helppo “bashata” ja aina on helppo huudella kulman takaa, mutta minusta(kin) olisi mielenkiintoisempaa kuulla jokin parempi, vaihtoehtoinen, lähestymistapa ja aidosti kiinnostavampi ratkaisu, joka jäi tekemättä. Faktahan on kuitenkin se, että yksi tykkää iOSista ja toinen Androidista, mutta löytyy myös niitä, jotka pitävät Windows Phonesta. Nämä ovat aika pitkälle meneviä ja syvään juurtuneita juttuja, joita on vaikea muuttaa. Ajan kanssa se ehkä onnistuu, mutta turha siksi on valittaa, että ihan paska julkistus, ei kannata, ei onnistu, ääää…. Ei ole pakko tykätä. Ei.

Mutta jospa nyt pyyhimme hieman hikeä ja annamme punan lasehtia kasvoiltamme ja mietimme, että mitä sieltä tuutista oikein tulikaan. No sieltähän tuli HIENOn värisiä puhelimia, joissa on melkomoisen hyvä näyttö, erittäin nopea prosessori ja ennen kaikkea hemmetin hyvä kamera (ollakseen puhelin kamera). Lisäinnovaationa luurissa on NFC (tuleekohan siitä jotain joskus) ja LANGATON LATAUS! Aikamoinen läjä hienoja innovaatioita yhdistettynä kansainvälisen tason designiin. Puhumattakaan Nokia Navigoinnista, joka tulee ilmaiseksi mukana sekä kasvavasta kirjosta hienoja lisälaitteita (kuten nuo kuvassa olevat Purity kuulokkeet). NAM. Niin ja PureView ei muuten sitten tarkoita pelkästään sitä whatever-42 Mpix-monsterkennoa, vaan ihan jotain muuta. Se on enemmänkin kokonaisuus hyvään kuvaan johtavia teknologioita läjässä.

Olen ollut huomaavinani, että myös Windows Market Placen tarjonta on kasvamaan päin. Viimeaikaiset huhut ovat myllyttäneet, että jopa Instagram olisi kohta tulossa Windows Phonelle. Muuvit ovat pieniä, mutta oikean suuntaisia, sillä Design, käytettävyys ja EKOSYSTEEMI ovat homman kulmakiviä. Rautaa saa kaupasta ja sitähän näissä luureissa on nyt enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Uskoisin, että softaa Lumiaan saa jo enemmän kuin keskiverto käyttäjä haluaa ja tuolla raudalla homma toimii kuin rasvattu.

Älkäämme siis TURHAAN dissatko ja bashatko. Kaikkien ei ole pakko tykätä, mutta minusta nämät ovat oikeinkin hienoja ja hyviä uudistuksia. Kaikkien ei ole myöskään pakko tykätä vain iPhonesta tai Androidista 🙂

Ja sitten … TOTUUDEN HETKI: Vaihdanko siis itse iPhoneni Noksuun lähiaikoina? Rehellisyyden nimissä pitää sanoa: se jää nähtäväksi. Potentiaalia uudessa Lumiassa alkaa olemaan. Oma ongelmani tässä on ollut appsien (sovellusten) puute ja osittain Applen ekosysteemiin köyttäytyminen (kuten todettua EKOsysteemi on tärkeä juttu, siitä joskus lisää). Mieli kyllä tekisi!!!1!

Pidän kovasti Nokian futuristisen tyylikkäästä designista ja WP8 käyttöliittymästä. Puhumattakaan Monsterin ja Nokian yhteistyön hedelmistä Purity kuulokkeissa (yms. hienoista lisälaitteista JBL jne…)!! Toivoisin puhelimeeni myös kunnollista navigaattoria sekä parempaa kameraa.

Löytyykö Lumiaan sitten podcast -tuotantoihini soveltuvvia softia, hassuja kamerajuttuja (vrt. Instagram), hassuja pierusoftia tai Radioamatööri juttuja? Näkemykseni on ollut, että ei vielä riittävästi. Perus SOME yms. jututhan siinä on jo sisään rakennettuna ja jos tehokkaampi prosessori tuo moniajon niin myös Skypen käyttö yms taustaprosessit muodostuvat järkeviksi. Eli kun Ekosysteemi tarjoaa myös Über -hörhölle riittävästi, olen valmis siirtymään. Tai sitten jo aiemmin. Mistä näitä tietää! 🙂

Peace!