Jääsauna Eilen pyyhkäistiin rouvan kanssa 17,5 kilsan hiihtolenkki Pohjois-Päijänteen mahtavilla selkosilla. Lenkki itsessään oli jo sinänsä hieno kokemus ja maisemat hienoja…tosin niitä samoja, kuin kesällä mutta talven aavoilla on oma fiiliksensä. Suksilla liikkuessa sitä havainnoi eri juttuja kuin veneestä.

Lenkin varrelle osuikin tällä kertaa jotain aivan ainutlaatuista ja erikoista. Hiihtoladun varteen oli nimittäin ilmestynyt kuvissa näkyvä ihmetys: JÄÄSAUNA! Jäimme tietenkin oitis pällistelemään tuota hienoa rakennusta sen nähtyämme. Onneksemme myös saunan rakentajat sattuivat olemaan paikalla ja kutsuivat meitä katsomaan taideteostaan tarkemmin.
Jääsauna sisältä
Mukavia tyyppejä nuo rakentajat ja äärimmäisen taitavia. Kertoivat meille auliisti projektin kulusta ja vaiheista. Jääpaadet oli sahattu omasta rannasta (avanto näkyi lähellä) ja siitä kasattu saunaksi. Päivä piti sahata ja toinen kasata. Hommassa tarvittiin pitkälaippaista moottorisahaa, trukkia ja kaljaa. Jääpaadet olivat tuskaisen painavia..painavat kuulema 70-250 kiloa, koosta riippuen. Jää on todellakin TERÄSTÄ tänä vuonna. Niin on hienoa, paksua ja painavaa. Sellaista Vicks Blue -sinistä ja kirkasta. 🙂 Saunan kiuas ja piippukin olivat erikoisvalmisteisia – lämpöeristettyjä. Tehty vain tätä projektia varten.

Sauna oli juuri valmistunut kun hiihdimme ohi. Perheen lapset sekä muu porukka odottivat jo innolla ensimmäisiä löylyjä saunasta. Vielä oli kuitenkin sahattava uima-allas, eli avanto saunan liepeille. Hyistä hommaa..hrr.. 🙂
Pia saunan "terassilla"
Myöhemmin saunan läheisyyteen olisi kuulema tulossa pukeutumisteltta ja kenties muitakin jäästä värkättyjä rakennelmia.

Että tällänen matkailunähtävyys! Tuossa on ideaa… ja hommaa. Hieno juttu. Kiitos rakentajille, että pääsimme tutustumaan tähän hienoon projektiin.

3 thoughts on “Jääsauna!

  1. Juolahti mieleeni että vähemmällä sahamisella pääsisi jos perustaisi jäätiilitehtaan. Voisi tehdä sellaisia parikytkiloisia tiiliä joiden liikuttelu olisi helpompaa. Ei tietysti olisi niin hieno, mutta harrastusta siinäkin piisaisi ja jääsaunaan pääsisi löylyttelemään.

    juhapetri

  2. Jumaleissön! Mikäs meisinki se tämmöinen on? 🙂
    Uskomattoman komian näköinen. Kummaa. Skype tai Fring ei löydä Hessun privaattitiliä mistään ja nytkin tuo tällä sivulla oleva widget väittää, että Fring olisi auki… missä mahtaa olla ongelma?

Leave a Reply