Testi2

Originally uploaded by Hessuj.

Jiiihaaa!! Uusi aika on koittanut. Canon Eos 350D on saanut tänään rinnalleen Nikon Coolpix P3 -pokkarin. Pari päivää vaivannut vatsaflunssa alkoi tänään hellittämään ja sain aikaiseksi lähdettyä kaupungille. Toteutin saman tien pitkään mielessä pyörineen haaveeni. Olinhan jo jonkin aikaa taivastellut pokkarin hankintaa. Tänään se sitten tuli kuin kuhmu päähän. Nikon Coolpix P3 VR. Se on juuri se…se jossa on WLAN sisään rakennettuna.

Oheinen kuva ystävästäni Herra Macintoshista on otettu juurikin ko. kameralla ja ihan äsken. Kuva siirtyi kodin WLAN verkon (infrastruktuuri) kautta langattomasti kuvassa näkyvään tietokoneeseen. Ei USB-kaapelia, ei häslinkiä. Vain silkkaa tekniikan sulosoittoa. Näkymätön kaapeli siirsi kuvan kevyesti koneeseen. Tämä homma toimii. Ihan oikeesti toimii. Kätevää kuin saippua.

Aiemmin tänään läimäisin Flickr -tililleni toisenkin testikuvan. Kuvan, joka oli otettu ko. kameralla suoraan puhelimeni muistikortille. Lähetin sen sähköpostilla puhelimesta Flickriin. Olen siis matkalla siihen, mistä olen viimeaikoina puhunut. Mobiiliin kuvaukseen, ilman matkapuhelimessa olevaa kameraa. Ad-Hoc -WLANia en vielä saanut toimimaan puhelimen ja kameran välillä, mutta katsotaan mitä jatkotutkimukseni saavat aikaiseksi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että homma ei niiltä osin tule toimimaankaan, mutta no problem. Sitä varten on muistikortit ja sillä homma toimii.

Näin se homma etenee…mobiili blogaus pääsee jälleen vauhtiin. Josko vaikka kuva päivässä…no katsotaan nyt. Nyt on kuitenkin se pieni kamera, jolla voi tehdä ihme juttuja. Hih hei. :-).

Ps. Läimin tänään muuten lisää kuvia Flickriin muutenkin. Käy ihmeessä katsomassa.

8 thoughts on “Uusi kamera

  1. Tämäpäs vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    Voiko sillä muuten ottaa kuvia suoraan koneelle ilman erillistä lähetyskäskyä? Voisi olla hauska lisä vaikkapa jollain kekkereillä kun kamera kiertää kuvaajalta toiselle ja otetut kuvat näkyisivät kaikille heti monitorissa.

    Tunkisivat vielä tuo wlanin suoraan järkkärirunkoihinkin, nykyisellään erilliset adapterit maksavat tuplasti sen mitä tuo pokkari 🙁

    PS. matikka ei ehkä ole vahvin lajini, mutta tuo spammiansa bugittaa

  2. Laite on tosiaan mielenkiintoinen. Sillä voi nimenomaan lähettää myös kuvia suoraan koneelle, ilman erillistä lähetyskäskyä. Kamerasta valitaan vain WLAN päälle ja verkko johon liitytään. Tämän jälkeen valitaan tietty “suoralähetystila” ja boom…laite loggautuu esim. kotona WLAN verkkoon ja lähettää kuvat koneelle, joka on samassa verkossa (ja sisältää Nikonin jotain verkkokilkkeitä). Kuvat putkahtavat ainakin Macissa Finderissä avautuvaan ikkunaan näkösälle.

    “Normaalissa” WLAN siirrossa (kuvaus ensin muistikortille ja siirto sittemmin) kuvat pamahtavat suoraan iPhotoon (Macissa). Laite osaa tälläisen infrastruktuuri -verkkoilun lisäksi myös Ad-Hoc verkon muodostuksen suoraan koneen kanssa. Tätä yritin myös Nokia E61 -puhelimeni kanssa, mutta sitä en ainakaan vielä saanut toimimaan. Luulen, että johtuu siitä, että koneelta (host) vaaditaan jotain Nikonin verkkoajureita tjms. säätöä. Tai verkkokama on varmaan ihan standardia, mutta jotain softaa kaiketi. Tähän liittyen olen korvat höröllä, jos joku tietää aiheesta lisää… Kaikki muutkin kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita aina 🙂

    Tässä muuten “testikuva” jonka nappasin äsken tietokoneiden peräkkäin olevista ruuduista.

    http://www.flickr.com/photos/hessuj/380825867/

    Kuva sinkosi kamerasta suoraan etualalla näkyvään tietokoneeseen ja sieltä sitten Flickr Uploadr -ohjelmalla Flickriin. Hmm..pitäis varmaan virittää joku skripti, joka heittäs koneelle paukkuvat kuvat suoraan Flickriin…aika HC -kamaa juurikin vaikka mainitsemissasi bileissä. Heh. Ehkä joku on jo tehnyt sellaisen. Please tell me 🙂

    Mutta mutta…Kyllä tämä Nikon Coolpix P3 tosiaan vielä järkkäreiden WLAN -sovittimet voittaa…ainakin hinnassa. Tällä lyhyellä kokemuksella voin suositella kyllä lämpimästi. Vielä kun sais kaman siirtyyn suoraan puhelimeen… No muistikortillahan sekin onnistuu. Tämä kun syö Secure Digital kortteja ja convertterilla sinne sujahtaa myös MiniSD -kortti kätevästi. Sama siis, joka käy mm. Nokia E61:een. Voi tätä verkkokuvauksen riemua 😀

    Niin ja se matikkatehtävä bugaa tosiaan aina välillä. Outoa. En osaa valitettavasti sanoa mistä voisi johtua. Onneksi tätä tapahtunee aika harvoin.

  3. Tuo Flickr – Nokia kombo vaikuttaa kohtuullisen lupaavalta. Tosin jotain probleemia tuossakin löytyy. Itse yritin N73:lla lähettää kuvia, mutta jostain syystä homma ei vaan ottanut toimiakseen. Omasta mielestä kaikki konffaukset oli kunnossa, mutta Nokian mielestä ei.

    Ehkä tuota pitäs vielä testata jos kerran homma on jollain tominut. Saiko Hessu homman toimimaan ihan ekalla kerralla?

  4. Sweet. Pitääpä ottaa wlan-pokkarit harkintaan kunhan taas kaluston uusiminen tulee ajankohtaiseksi. Kiitokset informatiivisesta postauksesta 🙂

  5. Tervee!

    Jukka: Flickr – Nokia kombinaatiota olen itse käyttänyt sähköpostin välityksellä (Communicator 9500:lla ja E61:llä). Eli “naps” kuva kameralla tai puhelimella –> Kuva kameraan. Tämän jälkeen sähköposti (ja kuva sen liitteenä) Flickrissä konffaamaani sähköposti osoitteeseen ja boom..siellä lepää. Mulla on kaksi sähköpostiosoitetta siellä 1) kuva ja sepostus vain flickriin ja 2) kuva sepostuksineen (jotka siis kirjoitettu sähköpostiin) sekä Flickriin, että suoraan blogiin. Tämä rupes kyllä toimimaan ihan ekalla yrittämällä 🙂

    Tuohon N73:een on käsittääkseni saa myös Shozun tai jonkun muun ihan Nokian tekemän sovelluksen, jolla kuva sinkoaa myös kätevästi Flickriin. Itse en ole tätä testannut. Tuo sähköposti on ollut omiaan, koska olen halunnut läimästä kuvan saatteeksi muutaman sanankin.

    Erkka: Sweet, indeed!! 🙂 Ollos hyvös vaan.

  6. Pingback: Hessun Blogi » Valo kuvassa

  7. Pingback: HessunKahvila » HessunKahvila #52 - Mainonta_ja_Media

  8. Pingback: Mobiilia

Leave a Reply