Väkersinpä sitten eilenpäivänä pienen testivideon ja oikein ‘viimesenpäälle’ HooDeenä. Totesin näin, ihan itsekin tehden, että aikas hyvää matskua pystyy jakelemaan nykyään jopa YouTubessa. Sisällöstä en nyt niin tiedä, mutta kuvanlaatu on huimaavaa. Eipä siitä niin kovin kauaa ole, kun YouTubenkin videot olivat vielä oksennusta muisttuttavaa pikselipuuroa. Video ei vielä tätä kirjoitettaessa muuten ole Blip.tv:ssä, mutta tullee myös sinne piakkoin.

Koska HessunBlogi on teknologiatirkistelijän paratiisi ja kertoo aina lukijalleen asioiden syvän ulottuvuuden ja tekniset yksityiskohdat, ei se tee siihen tälläkään kertaa poikkeusta. Eli miten kaikki oikein sitten tehtiinkään … ja eritoten mitä laitteita käytettiin? 🙂

Noh..minäpä kerron: Kuvaus suoritettiin Canon HF-S10 ja HF-200 HD -kameroilla, niiden täydellä resoluutiolla (1920×1080) ja AVCHD -formaatissa. Valaisussa käytettiin kahta Elinchrom Minilite -valaisinta. Äänitys tehtiin Audio Technican ATR 3350 mikrofonilla suoraan pääkameran ääniraitaan. Koska mikrofoni on monofoninen, jouduttiin ääniraita panoroimaan molemmille äänikanaville jälkituotannossa.

Varsinainen videon jälkituotanto ja editointi tehtiin MacBook Pro 15″ koneella, jossa 4gb muistia ja 2.8GHz prosessori sekä 500gt 7200rpm levy. Lisämaininnan arvoisena seikkana sanottakoon, että koneessa on myös uusi antiglare -näyttö.

Editointiohjelmistona käytettiin FinalCut Studion uusinta versiota. Editoinnissa AVCHD video konvertoitiin (automaattisesti) Applen ProResin parhaaseen formaattiin, koska AVCHD -formaattia ei voi suoraan editoida (ainakaan Finalcutilla). Editoinnin yhteydessä 2. kameran valotusta hieman korjattiin ja pääkameran kuvaan lisättiin pieni efekti Motion -ohjelmalla.

Valmis video pakattiin suoraan Final Cutp Pron Quicktime exportilla 1280×720 resoluutioon, joka johti noin 30 megan tiedostokokoon. Video uploadattiin YouTubeen, jossa se näyttää tältä:

Sanoisin, että lopputulos on kohtalaisen onnistunut. Pientä haparointia on vielä havaittavissa ja editoinnissa oli aika paljon opiskelua ja säätöä Motionin sekä valotuskorjailujen kanssa, koska niitä on tullut aikaisemmin käytettyä vain vähän. Siksi onkin hyvä muistaa vanha kompanjanpäällikön viisaus Tikkakoskelta: mestariksi tulee vain harjoittelemalla ja mestari harjoittelee aina.

Kuulisin jälleen mielelläni kommentteja, vinkkejä ja ideoita aiheeseen liittyen. Kommenttilootikko on vapaa …

Kesäloma on vienyt miestä niin, ettei ole ehtinyt postaamaan tarinaa edes blogiin. Tekniikka on silti pyörinyt mukana ja etenkin mobiili sellainen on ollut kovassa testissä. Varsinaiset HessunKahvilan Gadgetöörien N97 -jaksot alkavat hahmottua ja kuvaukset ovat aluillaan, mutta tässäpä pienenä esimaistiaisena video(t) jotka kuvasin ko. puhelimella 24.7.2009. Videot löytyvät HessunKahvilan YouTube -kanavalta, joten saatatpa olla ne jo nähnytkin.

Mikäli videot eivät ole sinua vielä tavoittaneet, niin tässäpä olisi tarinaa aiheesta (ja sen vierestä, kuten aina on ollut tapana). Jälkimmäinen video on kommentti LIVE -lähetyksen katsojille 🙂