Valokuvatorstain 110. haaste oli Lasi. Piiitkästä aikaa ja sattumalta päädyin jälleen mukaan. Löysin kuin löysinkin Flickrini syövereistä aiheeseen liittyvän kuvankin.

Kuva on otettu eräänä aurinkoisena kevätpäivänä ruokapöytää kattaessa. Sattumalta siinä sitten huomattiin, että Pikkumyyhän se siinä majailee. Lautasella.

Aiemmin olen osallistunut valokuvatorstaihin tälläviisiin.

Tämänviikkoisessa Valokuvatorstaissa aiheena oli “kuva, jota kenenkään ei pitänyt nähdä”. Niitähän varastoissani riittää. Minä kun olen varsinainen todellisuuden tallentaja ja kuvahamsteri. Näpsin kuvia ihan joka paikasta.

On hauska tallentaa mitä erilaisia tilanteita valokuvan tai videon avulla (ja ääninauhalle). Sitten joskus aikojen päästä on mukavaa löytää joku kumma yksityiskohta tai tilanne arkistojen kätköistä. Yleensä ne vähiten stailatut ja suunnitellut kuvat ovat sitten niitä kaikkein tärkeimpiä. Monesti filmille, kortille tai nauhalle on tuolloin tarttunut jotain ainutlaatuista ja korvaamatonta. Sellaista, jota ei silloin osannut edes ajatella saati arvostaa.

Esimerkiksi tämä on joskus kauan sitten otettu kuva, jota ei koskaan varsinaisesti tarkoitettu nähtäväksi tai julkaistavaksi. Sen synnyttämisessäkään ei ollut mitään sen syvempää filosofiaa. Kokeilin vain tuolloin uudehkon kamerani valoitusominaisuuksia ja nappasin kuvan työpöydällä lojuneista tavaroista. Lopputuloksen näet tässä. Ihan hauska valomaalaushan siitä tuli.

Jotenkin tykkään noista väreistä, heijastuksista ja utuisesta fiiliksestä. Kuvassa näkyy myös jotain laitteita tai viittauksia niihin, joita minulla silloin oli käytössä. Vanha työpöytäkin kajastelee kuvassa. Silläkin oli oma tarinansa. Ajan henki on siis tallettunut tähän satunnaisotokseen, vaikka se ei ollutkaan kuvan perimmäinen tarkoitus.

Jännä juttu, mitä kaikkea yhteen kuvaruutuun voikaan tallentua ja mitä kukin siinä näkee.

Muut Valokuvatorstain pläjäykseni löydät täältä

Piiiiitkästä aikaa jälleen mukana Valokuvatorstaissa. Tälläkertaa aiheena olivat portaat.

Tässäpä nyt sitten yhdet portaat. Aika perinteinen näkökulma, mutta oli pakko. Jotenkin tuo kummallinen erisuuntaisten viivojen symmetria puhuttelee. Suosittelen käyntiä noissa portaissa. Nehän löytyvät Jyväskylän Vesilinnasta. Maisemat ovat hienot.

Aiemmat pläjäykseni Valokuvatorstaissa täällä

Pitkästä aikaa jälleen mukana Valokuvatorstaissa. Tällä viikolla aiheena oli Kone.

En varmaan koskaan lakkaa ihailemasta lentoteknologiaa ja sen ihmeellisyyttä. Tuntuu erikoiselta, että ilmaa, joka ei oikein ole mitään, puhaltamalla saadaan valtavat massat liikkeelle. Siitä vaan hups ja tonnit ovat taivaalla. Porukka ja tavarat siirtyvät jouhevasti paikasta toiseen.

Satuin istumaan viime reissullani taas tuon kummallisen koneen vieressä, ikkunapaikalla. Lentosää oli mitä mahtavin. Ikkunasta näkyi Tukholma, Ahvenanmaa ja Turku. Kaikki yhtä aikaa. Sen elämyksen minulle tarjosi tuo kummallinen kone. Suihkuturbiini. On se erikoinen värkki.

Valokuvatorstain tämänkertainen aihe oli kasvu. Tämä ankean harmaa betoniklöntti on kuvattu Jyväskylän keskustan ytimessä, Tawastinkulmassa. Kyseessä on vanha parkkihallin sisäänkäynti, joka on purettu kasvun tieltä.

Kaupunki kasvaa, kuten rauta betonissa. Sitä on kasvu kaupungissa.

“Hieman” myöhässä ja pienen tauon jälkeen osallistun jälleen Valokuvatorstaihin -tuohon Suomalaisten kuvailiablogailijoiden mukavaan viikottaishäppeningiin inspis.vuodatus.netissä. Viime torstain (15.3.2007) aihe Valokuvatorstaissa oli “ajatuksen voimalla”:

Oheinen kuva on otettu Vuokatin lomakylän mökkialueelta tänään. Kuvassa on alueen läpi kulkevan puron lähtöpaikka, keidas mökkialueen keskellä. Ajatuksen voimaa käyttäen, voin nähdä kuinka tästä alkava puro soljuu kesällä kauniisti virraten kivikkoränniä pitkin läheiseen järveen. Seistessäni sulavassa maaliskuun lumihangessa voin aistia, kuinka virta ja suihkulähteet luovat alueelle mukavan raikasta tunnelmaa, joskus.

Ilman ajatuksen voimaa ja mustavalkoisen realismin valossa tämä talven runtelema paikka näyttää tällä hetkellä lähinnä betoniporsaiden kaatopaikalta. Mutta kuten sanottu, ajatuksen voimalla tässä Kainuun korpimaiden Stonehengessä kuitenkin aistia jotain kaunista, vehreää ja oikein pinnistelemällä jopa antiikin Kreikkalaista. Pahus kun ei täällä pohjan perukoilla paljon toogassa patsastella – näin maaliskussa.

Ajatuksella on suuri voima. Hyvä niin.

Ollaan tässä frendien kanssa Lontoossa. Jacksonin Samppa on vähän myrtsin näkönen, kun halusin poseerata eka Travoltan kans. Sillä oli vähän kiire, kun sen kone oli jo lähdössä (vaikka se oli sen oma, liekkö jotain fuulaa). No anyway. Tän viikon Valokuvatorstain aihe oli ystävä. Että sillä mä vaan. En mä muuten pidä meteliä noista tutuista. Niin ja PeeÄs: Mä oon se aniliininpunainen mieshenkilö siinä keskellä.

Tälläkertaa valokuvatorstain aiheena olivat siis kengät..kuten edellisestä postista voi kätevästi jo nähdä. Oli ihan pakko liiskoa mukaan myös toinen kuva. Liekkö se sallittua? En vain osannut päättää…sortsit. :-) Sen verran kummallinen kenkä nimittäin osui satunnaisen matkailijan silmiin Saarijärven Rompepäivillä, että sehän on nähtävä.

Tämä nahkavartinen “gummiteräsaapas” oli aikansa palveltuaan päätynyt pörriäisten (lue: lintujen) asuinsijaksi. Kierrätystä nääs. Hyvä idea, ekologinen ja toimivakin. Ainakin myyjä kovasti vakuutteli sen toimivuutta. Ei ainakaan sada sisään tuumailin ja jatkoin matkaani. Oma koti kullan kallis, linnullakin. Enpä nyt muista tuon asujaimiston hintaa…keh. Puujalkahan sopii näin kenkä aiheeseen aina.

Tälläerää valokuvatorstain aiheena olivat kengät. Sattuipas somasti, kun arkistojen kätköistä löytyi historiaa huokuva kuva anopin kenkäkokoelmasta.

Toiset ne kerää astioita, toiset kenkiä. Anoppi niitä molempia :-) Historia kuvastuu myös kengissä. Kenkä on taide-esine siinä missä taulukin. Käytännöllinen sellainen. Joskus näin miehenä tuntuu, että nuo naisten kengät ovat vain sitä taidetta…eihän niillä pysty edes kävelemään. Näin toteaa mies, joka viihtyy “skeittikengissä” ja läskäreissä.

Kenkä se naisen tiellä pitää ja miehenkin.

Auts! Kato nyt, sanoi Zero. Nenään sattui jokseenkin harmillinen sattuma. Zero on Suursnautseri, samanlainen kuin minulla ja Rouvallakin oli. Ne ovat pontevia kavereita, joita ei paljon pienet sattumat hätkäytä.

Zeron nenään oli joku kopsahtanut ja siihen oli tullut sattuma. Sattuma on sellainen, että siihen vähän sattuu. Ja harmillinen sattumahan se on jos sattuma nenään sattuu. :-) Zero on hieno mies, eikä se ole suinkaan sattuma.

Jos et vielä arvannut, oli Valokuvatorstain aiheena tänään sattuma.

Tämän viikkoisen Valokuvatorstain aiheena oli ponnistus. Tällä kertaa pitkällisen tuumailun jälkeen päädyin kuin päädyinkin alamäkiaiheiseen pyöräilykuvaan. Näitähän minulla riittää vuosien varrelta..heh.

Ponnistus liittyy monella tapaa alamäkipyöräilyyn, kuten pyöräilyyn ja urheiluun yleensäkin. Etenkin alamäkipyöräilyssä ponnistus on useinmiten erittäin tärkeässä asemassa. Se joko auttaa tai vie jorpakkoon. Ponnistus voi olla myös henkistä laatua, sillä vauhtia ja mielenkiintoisia tilanteita tämän lajin parissa riittää aina. Kilpailutilanteella on myös oma ponnistusta lisäävä vaikutuksensa.

Oheinen kuva on vuodelta 2006 ja se on otettu Jyväskylän Laajavuoressa Suomi Cup DH osakilpailussa eräänä erittäin helteisenä päivänä. Kohta jossa kuva otettiin oli tapahtumarikas ja vauhdikas kiviröykkiöllä kuorrutettu äkkijyrkänne. Siinä sitä ponnistamista taas piisasi. Kuvaaminenkin oli jo tukalaa siinä lämpötilassa, saatika sitten 110% ponnistus alamäkeen, kun taisteltiin Laajavuoren herruudesta.

Oi miksi tuo taivas olikaan niin kaunis sinä syksyisenä aamuna?

Hiii…Jännittää. Tämä on ensimmäinen kerta, kun osallistun blogaajien valokuvaushäppeningiin, nimeltään Valokuvatorstai. Valokuvatorstai on hauska idea, jonka bongasin joskus tuhatsanaa.net -blogista. Siinä inspis -blogissa julkaistaan valokuvauksesta kiinnostuneiden blogaajien valokuvia joka viikko. Uusi haaste heitetään inspiksessä ilmoille aina torstaina. Aikani seurattuani, rohkaistuin minäkin laittamaan “teokseni” mukaan :-)

Tämä kuva on näpsäisty 2005 kesällä Bilnäsin antiikkimessuilla. Jonottelin siinä ahtaassa väenpaljoudessa pääsyä messuille ja silmäni tavoittelivat taivasta. Oli mahtavan hieno ja kuuma kesäpäivä. Pääskyset kaartelivat korkeuksissa. Sain kuin sainkin käteni ujutettua kameralaukkuun (niin paljon oli porukkaa). Ahdingosta avaruuteen pääsin näpsäisemällä tämän kuvan. Pääskyset eivät tainneet edes huomata, kuinka ahdasta alhaalla olikaan.

Niin…ja ne mustat pisteet kuvassa eivät ole roskia, ne ovat pääskysiä. :-)