Kuten kaikki HessunKahvilan pitkäaikaiset ja kovakorvaiset kuuntelijat tietävät, on allekirjoittanut harjoittanut viimeaikoina enenevissä määrin teknologiahapatuksen lisäksi myös vahvasti ruumiinkyldyyriä. Useammin kuin kerran on tullut aiheesta puhuttua ohjelmassa. Samoin on tullut mietittyä lenkeillä bloggaamisen aloittamista aiheesta.
Nyt se sitten alkoi. Tämä on HessunBlogin treeniosio. Tadaa! Blogin ideana on kertoa erinäisiä tietoja harjoittelustani: Sen onnistumisista ja kenties myös epäonnistumisista. Ennen kaikkea tämä osio tulee varmasti olemaan julkista pähkäilyä motivaatiosta, ravinnosta, urheilugadgeteista ja läskistä. Sillä läskihän on rahalla hankittua, mutta lihakset saa treenaamalla…vai oliko se ikuista. No anyway.
Kaiken liirumlaarumin lisäksi treeniblogissa tullaan tarkastelemaan treenien statistiikkoja. Tämä voi toisaalta olla myös joskus (aina?) se blogin ainoa sisältö. Toisinaan tässä “artikkelisarjassa” voi olla pidempääkin vuodatusta (liirumlaarumia). Poissuljettuja eivät myöskään ole audio ja/tai videotarinat aiheen tiimoilta. Eli hyvin kokeellis-induktiivisin menetelmin edetään tässäkin SOME -kokeilussa.
Ja miksikö sitten blogi? Onhan meillä polarpersonaltrainer.com, heiaheia.com, dailymile.com, sportstracker.nokia.com ja niin edelleen..vain muutamia mainitakseni. Oman blogin käyttämiseen kaksi päälimmäistä syytä lienevät vapaus ja säätö. Oma blogi, oma … lupa..tai siis mahdollisuus. Sen lisäksi tosiaan mikään em palvelu ei ole vielä täysin voittanut sydäntäni puolelleen. Polarin pers-traineri on aika lähellä sitä, koska se integroituu…Polarin mittariin. Mutta ei puhu SOMEen, mikä on harmoonista.. Siksi siis nyt oma blogi ja oma koe. 🙂 Näistä lisää vaikka myöhemmin. Niin, eikä tämä tarkoita suinkaan sitä, että luopuisin em. palveluiden käytöstä. Ei suinkaan. Tarkoitus on kokeilla erilaista lähestymistä aiheeseen.
Ja sitten päivän treeni (Note to self: pitää miettiä historiatietojen suhteutusta tähän kokeiluun joskus)
Laji: Sauvakävely
Tavoitealue: PK+VK (95-130)
Aika: 1h 30 min
Matka: 11km? (Polar G3 GPS:stä loppui patteri matkalla)
Max Hr: 119
Min Hr: 66
Avg Hr: 103
Kcal: 837
Fiilis: Hyvä pk-harjoitus. Kulki ihan hyvin. Aamulla palautumislaskenta näytti arvoa 1, eli täysi palautuminen. Sikapiikin jälkeen (viime ke) on ollut hieman terävin puhti poissa. Lienee alkavan helpottaa.
Treeniblogi olisi ehkä jotain tällaista. Hyviä ideoita ja kommentteja otetaan vastaan. Feel free. 🙂