Selailin taas pitkästä aikaa blogeja Google Readerillani. Olen pannut merkille, että ihmeen vähän on tullut lueskeltua feedejä viime aikoina. Jotenkin se on kärsinyt inflaatiota tässä Facebookin, Twitterin ja vaikka minkä mikroblogauksen paineessa.

Totesin jälleen kerran, että fiidien lukeminen kuitenkin kannattaa. Blogit ovat sittenkin enemmän true-to-the-roots osastoa. Jotenkin tykkään blogien tunnelmasta. Se on kotikutoisempaa ja pehmeämpää, kuin kliininen mikro-huutaminen ja pseudokeskustelu mikroblogeissa. Vai onko? Siltä ainakin tuntuu. Välillä. Ailahtelevaista on ajatus, mutta niinkai sitten.

Blogeja selaillessani törmäsin jälleen Sampsaan, joka pohti kirjoittajan blokkia. Tämä koskettaa varmasti useimpia meistä blogaajista, verkkotuottajista tai miksi haluammekin itseämme kutsua. Mustakin tuntuu monesti siltä, ettei saa mitään “paperille” tai että jutut on ihan turhia.

Turhia tai ei..tästäkin blogista löytyy monia julkaistuja juttuja, jotka ehkä olis voinut jättää julkaisematta, mutta löytyy myös “ikuisessa draft-tilassa olevia”, julkaisemattomiakin tarinoita. Ehkä blogauksen idea onkin juuri se, että kirjoittaa sitä mitä haluaa ja miten haluaa. Ville Venäläinen kommentoi aihetta em. Sampsan kirjoituksessa hyvin. Ulkoinen paine ei saa ohjata tuotantoa. Siinäpä se.

Tähän epäsuorasti liittyen pohdin aiemmin firma -blogausta ja sen olemusta. Miten menee Suomen firmablogeilla? Etenkin sisäisillä. Onko firmablogissa aina ulkoinen paine? Voiko firmablogeja olla monenlaisia? Kirjoittaako kukaan “huuhaata ja höhhöä” firman sisäisesti? Mitä se voisi edistää? Onko innovaatio aina vakava asia ja asia aina vakavaa? Edistääkö se writers blokkia? Miten on laita hiljaisen tiedon tai heikkojen signaaleiden? Onko kysymys laajempikin yrityselämässä? Onko ihmisellä työ-minä?

Näitä pohtien…

Iiskää..iiiskäää! 😀

Ps. Ainiin..Oon muuten lukenut viimeaikoina Juhani Seppäsen “Hullu työtä tekee” -kirjaa. Kiitti Sampsa vinkistä tähänkin. 😀 Tästä joskus toiste lisää.