Kahvitunnilla tuli, tässä loma teejiin ollessa 0, Maisterin kanssa puhetta tästä blogista. Olinkin kuullut siitä muistaakseni radiossa, mutta niin se vain soljui tietoisuuteni virran dev nulliin. Nyt kuitenkin kävin kahvin rohkaisemana ja uteliaisuudesta katsomassa tuota kuuluisuutta. Sehän vaikutti ensivilkaisulla ihan hauskalta (eikä nyt oteta siellä mitään moraaliherneitä nenään). Tepollahan on, paitsi hyvä flaksi, myös sana hallussa.

Kaikenlaisia harrastuksia sitä onkin 😀 Tuumimme tuossa Maisterin kanssa, että näinköhän julkisuudesta on hänen projektissaan enemmän hyötyä kuin haittaa. No jää nähtäväksi. Myöskin ihmetytti, miksi viimeisimmissä kirjoituksissa kauttaviivan jälkeinen kokonaisluku on pudonnut ysiysiin, sadan sijasta. Eikai sitä ole vain alettu tinkimään periaatteista?

No onnea vaan Tepolle, valitsemallaan rakkauden tiellä. Parempi näin, kuin että harrastaisi vaikka “sharkingia”. Siitäkin kun on niin paljon puhetta ollut viimeaikoina.

Niinpä niin. Onkopa näin, vaiko eiköpä ole? En tiedä. Olen ainakin itse joissakin aiemmissa blogipostauksissani tuskaillut postaamisen jääneen kovin vähille. Erkkaakin epäiltiin jo kadonneeksi blogistaniin, kun mies ei kirjoittanut mitään aikoihin. Yksi jos toinenkin on vähentänyt kirjoittamistaan. Miksi? Kerron teille totuuden…eikun teorian.

Ongelman nimi on keinotodellisuuden siroutuminen. Joku voisi kutsua tätä myös webosysteemin (web+ekosysteemi) diversiteetin käänteisvaikutukseksi. Se joku taidan olla minä, koska juuri keksin tuon termin. Eli mistä tässä kaikessa olikaan taas kysymys? No tästä: Tavallisella herraa pelkäävällä ja työssäkäyvällä ihmisellä on vain rajallinen aika käytettävissään web2.0 presenssinsä ehoon hoitamiseen. Diversifioidu ja siroudu siinä nyt sitten! Ne webissä työkseen puuhailevat hipit ovat sitten eri asia. Jotkut jopa saavat palkkaa blogien lukemisesta, kirjoittamisesta puhumattakaan. Hih. Weird times my friend..

Rajallinen aika ei yksin selitä kuitenkaan kaikkea. Ongelman varsinainen kova ydin sijaitsee liiallisessa palvelutarjonnassa ja hienouden jonglöörauksessa. Ennenkaikkea uusien palveluiden liian hyvässä käytettävyydessä. Ongelma on siis varsin salakavala ja monimuotoinen. Otetaanpa siksi esimerkki tätä asiaa selventämään.

Jo muinaiset Roomalaiset…eikun BBS…Arpanet…Mistä tämä pitää aloitta..Ööö..siis…fast forward:

Ennen vanhaan tehtiin kotisivuja, kuten kaikki muistaa. Kirjoitettiin Notepadilla puhdasta HTML:ää ja sökellys julkaistiin web-serverillä, josta kaverit sitten lukivat sitä NCSA Mosaic -selaimella. Tämä oli käänteen tekevää ja messevää. Kuka tahansa pystyi yhtäkkiä “julkaisemaan” mielenkiintoisia juttuja (ainakin omasta mielestään) ja saamaan ne julki kaikelle kansalle siellä internentissä. No vaikka kaikki kansa nyt ei netissä vielä ollutkaan, niin uskaliaimmat ja taitavimmat julkaisivat siellä jopa valokuvista skannattuja säköisiä kuvia verkkosivuillaan. Näitä sivuja kutsuttiin gallerioiksi. Gallerioiden latautumista tosin odoteltiinkin sitten ruutujen ääressä piiiitkään. Olihan modeemeissa baudeja jo toista tuhatta. Elettiin kaiketi jotain 80-90 luvun taitetta. Kohta kaikki tekivät “kotisivuja”. Maailma oli miltei pelastunut. Kommunikaatio oli ja kävi pyydyksiin. Toisilla oli jo matkapuhelimetkin…niillä pystyi lähettämään niitä tekstiviestejä. Turhia.

Aikaa kului ja teknologia kehittyi. Kodeissa yleistyivät laajakaistat. Televisio ja radio menettivät yhä enemmän ja enemmän yleisöstään tälle uudelle nousevalle auringolle, internetille. Mediasedät ja levy-yhtiön mogulit tuskailivat ja kravatit alkoivat kiristää, kun sana internet mainittiin. Onneksi ei sentään kukaan maininnut sanaa Podcast vielä tuolloin. Teuvo Tavallinenkin haistoi tilaisuutensa tulleen. Olivathan pujopartaystävänsä koodanneet avoimen koodin ja teknologiarakkauden nimissä jotain, jota kutsuttiin julkaisujärjestelmäksi. Se oli ilmaista ja helppoa. Ilmainen lounas siis olikin olemassa. Teuvo ryhtyi kirjoittamaan blogia. Hän ei tosin ensin tiennyt, että se oli blogi, ennenkuin vasta tulevaisuudessa, jossa hänen web2.0 gurunsa (entinen kotisivumies) sen hänelle kertoi.

Aika vain kului ja kului. Teuvostakin tuli internetjulkkis. Hänen bloginsa oli suosittu ja se oli ajan hengen mukaisesti sitä kuuminta hottia: kansalaisjournalismia. Teuvosta oli tullut yllättäen journalisti. Hän ostikin siksi baskerin ja alkoi viihtymään baareissa. Boheemisti tietenkin – Mac -kainalossa. Teuvo suolti koko elämänsä verkkoon, olihan radikaali avoimuus (ameriikaksi: radical transparency) SE juttu. Piti olla avoin…avoin ja avoin. Teuvo muisti jo aikoinaan television esihistoriallisella aikakaudella kuulleensa jonkun lauseen. Se meni jotenkin näin “..kaikkien kanssa, kaikkialla, kaiken aikaa..”. Taisivat olla perkuleet aikaansa edellä tuolloin -tietämättään tietenkin.

Radikaalit olivat ajat. Teuvo kuvasi jokaisen liikkeensä ja lähetti siitä kuvan Flickr-palveluun. Olipa kätevää. Enään ei tarvinnutkaan koodata HTML:ää, eikä edes julkaista blogia. Radikaalit ja läpinäkyvät ystävät kun kohtasivat tuossa valokuvien mekassa. Muuna aikana Teuvo kertoi radikaaleille kavereilleen liikkeistään Jaikussa ja Twitterissä. Joskus oikein radikaaliksi heittäytyessään hän päivitti matkustustietonsa Dopplr:nkin. Ensin hän oli tietenkin kuvannut pari videota (puhelimella tietenkin!) ja julkaissut ne YouTubessa. Teuvo hengaili ja verkostoitui kaikkialla. Hänen lasittuneessa katseessaan heijastelivat FaceBookikit, LinkdInnit, Plaxot ja muut. Julkaisipa Teuvo joskus myös LIVE -videota QIK:ssa tai Floobsissa. Teuvo oli ekstaasissa. Kaikki tuntui olevan mahdollista. Koko maailma oli vihdoinkin selvä kolmessa minutissa. Ei tarvinnut enään tavata ketään, matkusta tai tehdä mitään muutakaan “normaalia”. Kaikki hoitui netissä. ooVoo tai Skype vaan päälle ja silirimpsis. Maailma oli siinä.

Yksi asia häntä kuitenkin askarrutti, nimittäin se baskeri. Mitäs sillä nyt enään tekisi. Eihän tuota blogia ollut tullut kirjoitettua ollenkaan. Mihin sitä paskeriakaan sitten enään. Sehän oli journalisteja varten ja Teuvosta oli tullut Web2.0-läsnäolija. Pam! Teuvo havahtui, kuin Vaaran Tero konsanaan, selaillessaan vanhoja blogipostauksiaan. Kaukana olivat ne ajat, jolloin blogi oli se juttu. Siellä julkaistiin kuvat, videot ja tekstit. Yllyttömimmät julkaisivat jopa linkkilistansa siellä. Blogiin kirjoitettiin lyhyitä ja pitkiä juttuja. Mikroblogauksesta ei edes tiedetty. Kaikki oli koherenttia ja keskitettyä ei siroutunutta ja mikroa….uuh.

Swoooosh…Teuvo heräsi jäätelökopin kassajonossa, maksoi käsilleen valuvan jäätelötötterönsä kännykkänsä mikromaksu-NFC-härpäkkeen avulla ja kirjoitti siitä Jaikuun. Naureskellessan hellämielisyydelleen hän otti vielä kuvan kengälleen pudonneesta jäätelökökkäreestä ja postasi sen Flickriin. Saatesanoiksi laitettiin webosfäärin biodiversiteetti….Hän myös päätti, että jonain päivänä taidan kirjoittaa tästä blogiinkin..ihan vaan vanhojen aikojen muistoksi…jos vain olisi sitä aikaa. Se kun on niin kovin vaivalloista ja hankalaa se blogaus. Pitää miettiä ja kaikkee.. ääh. Ajatuksesta tuskastuneena Teuvo päättikin blogikirjoituksen sijaan tehdä Tumblriin vain uuden “blogin” joka syndikoi hänen Jaiku-fiidiään ja Flickr -kuviaan. Thats it. Helppoa. Ja kaikki oli jo valmista ennenkuin hän oli edes ehättänyt pois jätskikopin vaikutuspiiristä. Mitä me tehtiin, ennenkuin meillä oli mobiili laajakaista, Teuvo huokasi ja kurottautui avaamaan biodieselautonsa ovea.

Sen pituinen se.




Huono kuva

Originally uploaded by Hessuj

Anteeksi! Olen ollut taas kerran kehno web2.0. -kansalainen ja bloggaaja. En ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan. Olen kuitenkin ollut kohtuu aktiivinen Jaikuaja, jos se mitään auttaa. Olen ottanut myös kohtalaisen paljon kuvia ja postitellut niitä Flickriin. Niinkuin tämäkin kuva tässä. On se huono. Huono se on. Se kuvaa kuitenkin ihmisiä terassilla, huhtikuun alun päivinä vuonna 2008. Lämmintä oli. Se kuvaa myös kansalaismediaa ja -“journalismia”. Tilanne on kuva, kuva on tilanne.

Mikrobloggaus, Jaiku ja muu. Niinpä niin. Eikö sitä ollut jo tarpeeksi kaikkea täällä internetissä. Että piti tulla vielä nuokin. Nyt kukaan ei ehdi enään juttelemaan podcastaajille..ainakaan minulle, blogien kommentointi on vähentynyt. Kaikki keskittävät energiansa aina kaikkien kanssa ja kaikenaikaa olemiseen – mikrobloggaamiseen ja keskustelemiseen. Vanha kunnon paatos on siirtynyt blogeista Jaikuun. Uskomattoman pitkiä kommentteja ja kommenttiketjuja siellä. **tu se mitään mikrobloggausta ole. Täys hönkä siellä on päällä. Mutta aika hienoa se on. Parvessa on voimaa 🙂

Vai onko sittenkin niin, että aika on ajanut taas teknologian ohitse? Vai onko se toisin päin? Ystäväni Andrea Vascellari on viritellyt jotain kummaa ja yhdistellyt blogikommentointia ja Twitteriä. Siinäkö onkin nyt se ajan kuva. Mashuppia ja mäiskettä. Niin sen ainakin pitäisi olla. Pitää tutustua tähän aiheeseen tarkemmin. Jaiku / Twitter saavat mielestäni mielenkiintoisia piirteitä, alkuperäisen ideansa lisäksi (tai sen sijaan).

Web muuttuu, muuttuuko ihminen. Valtaosalle blogitkin ovat vielä uusi juttu. Moni ei edes tiedä myöhästyneensä junasta 🙂

Ääh. Kiirettä on. Siksi menen toisaalle. Palataan asiaan. Ja sunnuntaina sitten Kahville! Ja sitä ennen soitat 03 – 7411 8559 ja sanot vaikka, että: “moi, kohtalaisen huono ohjelma”.

Heh.




Ilotulitus 2

Originally uploaded by Hessuj

Niinpäs se sitten vaihtui jälleen vuosi. Että hyvää uutta vuotta vaan kaikille! Raketteja ammuttiin ainakin täällä (ohessa erään rakettimme pläjäys isän kameroimana). Yksi iso raketti meni ja jysähti jopa ihan laukaisutelineessäkin…huh. Mainostettu 50 metrinen tähtikuvio tuli todistettua ihan kuvion sisältä. Aika pamaus. Onneksi ei sattunut. Suojalasit on hyvä asia.

Uuden vuoden saattelemana myös joululomailun aiheuttama Web2.0-boikotti alkaa olemaan taakse jäänyttä elämää. Blogiin ja podcastiin on siis luvassa tarinaa jälleen “normaaliin” tapaan. Onkin taas tullut monenlaista ihmettä värkättyä…Pahoittelut myös kaikille niille, joiden e-maileja ja muita yhteydenottoja olen dissannut viimeaikoina. Ei ollut tarkoitus, muttakun oli se boikotti 🙂 Parannan jälleen tapojani siinäkin suhteessa 🙂

Mutta tätä tuotantoahan pitää aloitella tauon jälkeen aina varovaisesti, ettei paikat revähdä. Siispä päätän raporttini täältä tähän. Pysyös kuulolla.

Värkkäilin sitten kokeeksi päivänä eräänä tälläisen eriskummallisen Syndikointi-Google-härvelin. Vehje kerää tietoa kaikista RSS-syötteistäni, jota sysään internenttiin. Siellä on blogia, podcastia, Jaikua ja jopa Google Readerissa lukemiani ja jakamiani mielenkiintoisia blogipostauksia (siis muiden kirjoittamia). Suurin osa näistä tiedoista syndikoituu jo toki blogisivustoni oikean reunan sivupalkkiin. Ovat tehneet sitä jo kauan, mutta pitihän tätäkin RSS:n ja syndikoinnin mahdollisuutta tietenkin kokeilla, kun se vaikutti niin mielenkiintoiselta. Pienellä koodauksella tuohon härveliin sais vaikka mitä mielenkiintoista rakenneltua. Kätevää. Ja ennenkaikkea tämä jälleen kerran todistaa tätä syndikoinnin ja tietokantojen käytön ilosanomaa: Julkaise kerran – jaa useaan torveen sama sisältö, automaattisesti. Uudelleenkäytettävyyttä ystäväiseni, uudelleenkäytettävyyttä.

http://hessujarvinen.com/goog.HTML

Edellämainitun kaltaisia muita mielenkiintoisia työkaluja nettisäätöön löytyy Googlen avoimesta koodikirjastosta. Tarjoaapa Google jopa houstausta avoimen koodin projekteille. Hienompi homma. 🙂

Avoimet rajapinnat, avoin koodi ja avoin mieli. Siinä sitä on web2.0:aa kerrakseen.

EDIT: Korjasin typon ja lisäsin cluen.