Jouluhässäkkää ja PhoneScopingia

Arki, Flickr, Joululahjaidea, Matkapuhelimet, Tietotekniikka, Valokuvaus No Comments »

Tänään oli joululahjaostosten päivä. Noin miljardi muutakin Jyväskyläläistä oli ajatellut samoin. Jösses, että olikin tungosta jälleen kerrakseen. Note to self: Ensivuonna ostan ajoissa, ja mielellään nettikaupasta. Säästyy monelta kirosanalta. :-)

No jouluhan on tottapuhuen mukavaa aikaa. Nyt on lahjat sitten hankittu (lähes kaikki) ja joulumieltä voi alkaa odottelemaan. Ei nimittäin tunnu vielä yhtään joululta, vaikka se onkin jo viikon päästä. Ehkä se on tämä lumettomuus. Mene ja tiedä.

Mutta asiasta kukkaruukkuun. Jouluhärdellin keskellä kulkiessani ja jouluhysteriasta nauttiessani näppäilin tänään jälleen hieman kuvia Flickriini. Hauskaa hommaa. Sittemmin siinä Kodin Ykkösen miesparkkin liepeillä ihmetellessäni, että mihin ihmeeseen se kaupan ainoa MacBook oli hävinnyt (siellä ei ollut kuin PC -kannettavia rivissä), huomasin yht’ äkkiä rauhallisen nurkkauksen taulutelevisioiden katveessa. Tuossa nurkkauksessa oli jotain, joka kiinnitti huomioni. Siellä oli jättiläismäiset kiikarit!

Olin toki aiemminkin parkissa vierailessani nähnyt nuo mammuttimaiset binokulaarit, mutta jouluhärdellikiireeseen tuskastuminen sai minut tällä kertaa myös tutkimaan niitä lähemmin. Olihan tuo nurkkaus ainoa paikka, jossa kukaan ei koko ajan töninyt ja tuuppinut kärryillä selkään. Siispä kiikarit silmille.

Jösses! Olipas niissä tosiaankin surennosta kerrakseen. Vanhana Digiscoping intoilijana ja muuten vaan nörttinä juolahti mieleeni tietenkin heti kokeilla näillä mammuttikiikareilla hieman phonescopingia -tuota digiscopingin johdannaista. Ja HEUREKA! Sehän toimi. Kuva syntyi pienen sutimisen jälkeen. Ja mikä suurennos. Huuu… Siinä jää Canon Eos ja 300mm putki toiseksi, kun Nokia 6120 ja mikälie ‘Venäjän optomekaniikan-ylpeyskiikari’ tekevät saumatonta yhteistyötä.

–> Rakas Joulupukki: Toivoisin tänä jouluna mammuttikiikareita. Kiitos. Terveisin, Heikki. Mahtavat pelit! Vaativat kyllä jalustan, mutta sellainenhan löytyy. Sekä mono-, että tripodi. WoW!

Niin ne kuvat. Flickrissähän ne tietenkin ovat, mutta tässä hieman esimakua:

1.) Kuva puhelimen kameralla ilman kiikaria:

Ilman kiikaria

2.) Sitten kuva samalla puhelimella, samasta kohtaa, samaan suuntaan kuin äsken, mutta kiikarin läpi. Flickrissä näet kuvassa 1 -kuvassa kommentin, joka kertoo mikä tämä toinen kuva siinä olikaan. Vaikeasti sanottu, mutta mee nyt sinne Flickriin jo… :-)

Phonescoping Kodinykkösessä

Ideapark WLAN osa n

Arki, Internet, Lomalla, Matkalla, Matkapuhelimet, Mobiili elämä, N800, Testing, Tietotekniikka 2 Comments »

Kuten joskus aieminkin olemme Ideaparkissa ja kuten joskus aiemminkin, kirjoitan täällä blogiin. Nyt vain sillä erotuksella, että täällä kuuluu ILMAINEN WLAN! Wohoo! Tämähän on kuin musiikkisa wlan -harrastajan antenneille. Ideapark on tainnut “saada pointin” kuten sanonta kuuluu.

Wlan login-ruutu kyllä uhkaili verkkoon kirjautuessani, että se näyttää jotain tyhmää disclaimer ruutua aina puolen tunnin välein. Mikähän ihmeen idea siinä sitten on. No saapa nähdä miten käy. Idea kuin idea. Parkissa kun ollaan. Tämä on kuitenkin iloinen asia. :-)

Edit:Tämän postin loppuun kirjoittamiseksi yhteys piti vaihtaa wlanista 3geehen. Wlan vain rupes hylkimään internettablettiani. Johtui varmaan siitä, että kahvilaan jossa istun, rupes pukan väkeä. You are blocking my signal…you bastards! :-)

07122007

Opin sitten(kin) säätämään…

Matkapuhelimet, Mobiili elämä, Valokuvaus 2 Comments »

Hehee. Ja pahoittelut noista teknisesti karmivan huonoista kuvista, joita olen postaillut Flickr -kuvasyötteeseeni viimeaikoina. Yyyhh..21112007(011) Flickrin kautta osa kuvista on sittemmin uinut myös tänne blogiin, kuten nyt tämäkin ruutu tässä postissa. Heitin aivot narikkaan, kun rupesin rätkimään kuvia kännykkäkameralla. Eihän sillä voi mitään säätää, ajattelin.

Onneksi kännykkäkuvaamisen suurvisiiri ja valomaalauksen maestro ja ystäväni Erkka oikaisi minut takaisin raiteille ja antoi palautetta kuvastani Flickrissä. Ja kas. Kännykän kamerastahan löytyi aimo annos säätöjä ja hienouksia, vaikka halpis onkin. Wowow! Nyt hämäräkuvillani on ainakin häviävän pienet teoreettiset mahdollisuudet “onnistua”. :-)

Läimäisinkin muutaman heti muutaman testikuvan innostuksissani. Oheinen kuva on tätä innostuksen tuotosta. Se on hämärässä keinovalossa näpätty testi-otos hedelmävati-sihti-hässäkästä. Kätevää, kuin saippua! Kiitos Erkka! :-D Kyllä se vaan niin on, että sosiaalinen web korjaa virheet.

3G here I come!

Arki, Internet, Matkapuhelimet, Mobiili elämä, N800, Nokia, Tietotekniikka, Valokuvaus 3 Comments »

Juuuhuu! Ostin sitten viikonloppuna puhelimen. Sellaisen pienen ja sievän, mutta ah niin Web 2.0:n. No ei. En ostanut N95:sta…älä nyt aina siitä jaksa :-) Ostin Nokia 6120:n, tuon Nokian halpismallin 3G rintamalle. Vähänkös se on kätevä. On 2mpix kamera, HSDPA, bluetooth ja Series 60 -alusta. Eli kaikki, mitä kunnon Web2.0 -kansalainen tarvitsee ja paljon enemmän. Hinta on silti alle 300e.

Puhelin tarvitsee kaverikseen tietenkin liittymän. Sellaiseen virkaan hankin Saunalahden jonkun perusliittymän (kuukausimaksu about 0.60e/kk) ja siihen 384kbit/s -rajoittamattoman internetyhteyden. Kyllä nyt data liikkuu ja käy pyydykseen. Ei paljon kaistarajat pauku. Keh keh. Dataliikenne voi siis olla päällä vaikka koko ajan ja niinhän se onkin. Akkuhan se on nykyajan puhelimen pullonkaula. Juurikin tästä syystä.

Kyllä nyt on suu vehnäsellä.

Vehkeen hankinta oli erittäin suoraviivaista. Täsmennän vielä tässä yhteydessä, että kyseessä ei siis ole kytkypuhelin. Sen hankintaprosessi voi olla erilainen.

Ostin puhelimen ja liittymän Jyväskylän GSM-Storesta. Marssin ulos liikkeestä ja hohhailin hetken. Hypittyäni hetken tasajalkaa innosta, laitoin puhelimeen sim-kortin. BOOOM…liittymä oli auki SAMAN TIEN! Sonera -kauppiaan jossittelut Elisan ja muiden liittymän avausajoista (1vk+) osoittautuivat samalla hetkellä markkinointihypeksi. Kiitos ripeästä toiminnasta GSM-Store ja Saunalahti. Esimerkillistä asiakaspalvelua ja toimintaa.
Siitä lähtien onkin dataa sitten siirtynyt myös näin mobiilissa. Entisen 20mt kuukausittaisen kaistarajan verran dataa menee päivässä..vähintään. Vaikka käyttäisi vain “mobiilipalveluita”. Tsiisös, että se olikin vanhanaikainen setuppi! HUH! Valokuvia on tullut myös hieman räimittyä tällä uudella menetelmällä. Kuvat kun siirtyvät napin painalluksella Flickriin SAMAN TIEN! Jösses. Shozu on hieno keksintö. Hmm..ehkä kuvat kärsivät hieman inflaatiota, kun homma on niin helppoa ja spämmi kasvaa…. No taide ei olekkaan se juttu (aina) vaan dokumentaatio. :-)

Niin ja …Internettiinhän tällä mobiilisysteemilläni pääsee esim. joko suoraan itse puhelimella ja sen moninaisilla S60-sovelluksilla tai laitteen selaimella, N800:lla (”Hessupaketti“) tai tietokoneella Bluetoothin avulla ja 384 kbit/s -data yhteys on ollut ihan toimivaksi havaittu nopeudeltaan. Sillä nopeudella 3G -verkossa jopa GoogleTalk ja Skype puhelut liikkuvassa autossa ovat onnistuneet ja olleet hyvälaatuisia ääneltään. Uskomatonta, täytyy todeta. Mitä se olisikaan jollain 2megan yhteydellä…woo.

Nyt kun minullakin vihdoinkin on tuo “kunnon” puhelin ja siinä kunnon liittymä, niin kyllä kelpaa Web-kakspistenollailla. Kokeilut ja säätö siis jatkuvat tälläkin sektorilla ja kiihtyvällä vauhdilla. Huh. Sinälläähän tämä on jo aika “vanha juttu”, mutta mulle niin uus. Jos valtiovallalla on joku tietoyhteiskuntahanke menossa, niin tässä on siihen vastaus. Kaikille rajaton mobiililaajakaista pakolliseksi. Se on kansalaisvelvollisuus :-)

Suu on vain enemmän vehnäsellä. Hymyillään kun tavataan…verkossa.

Mobiilia

Arki, Blogit, Internet, Matkapuhelimet, Media, Mobiili elämä, N800, Podcasting, Satunnaista ajattelua, Tietotekniikka 3 Comments »



Mobiilia

Originally uploaded by Hessuj

Tämä on testi. Kuva on napattu aiemminkin kertomallani Nikon Coolpix P3-kameralla. Tämän jälkeen kameran muistikortti on sujautettu Nokia N800 -internet tablettiin ja siirretty sillä (käyttäen bluetoothilla Nokia E61:n 3G -yhteyttä) Flickriin. Flickristä kuva on “blog this” -toiminnolla sujautettu tänne blogiin. Tämä teksti on kirjoitettu N800:n kuvaruutunäppiksellä Flickriin.

Miltä kuulostaa? Olisiko syytä hankkia Nokia N95 -puhelin? Tätä olen miettinyt pitkään. Sujuuhan tämä tietty näinkin ja Nikon on kuitenkin parempi kamerana. Vaikeaa tämä mobiili-päättäminen :-)

ps. Kuvassa näkyvä keskustelunaihe on tulossa myös blogiin. Mielenkiintoinen kansalaismediakeskustelu. Sillävälin tsekkaa hessuj.jaiku.com ja web-radio -jutut

WP Theme & Icons by N.Design Studio
Entries RSS Comments RSS Log in