Pidin sitten eilen Jaikuttoman päivän. Alkoi nimittäin välillä tuntumaan jo siltä, että homma karkaa lapasesta. Koko ajan piti seurata mitä Jaikussa puhutaan ja kommentoida kaikkea, mikä liikkuu. Vaimoltakin rupesi jo tulemaan palautetta, joka pisti miettimään. On se hyvä, että jollakin meidänkin perheessä on vielä web-hypen ulkopuolisia ajatuksia. 🙂

Niinpä niin. Kommentoida. Sitähän tämä paljon puhuttu Web 2.0 tietyllä tasolla on. Yhtä osallistumista -sekalaista pulinaa ja sen kommentointia. Välillä tuntuu siltä, että hommasta alkaa muodostumaan pelkkää kohinaa. Tiedolla ja sen jakamisella ei ole merkitystä. On vain hiekkalaatikko, jossa ihmiset leikkivät, keskustelevat ja kommentoivat -kanssakkäyvät.

Toisaalta, pitäisikö tässä sitten sen suurempaa tiedon jakamisen agendaa ollakkaan? Mukavahan se on “tuttujen” kanssa tarinoida. Vai onko? Tuleeko ihmisen kapasiteetti tässäkin asiassa vastaan, kun keskustelupiirit laajenevat maan- tai maailmanlaajuisiksi? Onko syytä joskus pitää web 2.0 paastoa? Työelämässä on viimevuosina paljon puhuttu ihmsen jaksamisesta, työn monimutkaistumisesta, henkistymisestä ja informaatioähkystä. Se ei ole kuulema hyväksi.

Entäpä sitten vapaa-aika. Mihin se on kehittynyt? Onko sekin perkule monimutkaistunut, henkistynyt jne. Syntyykö ylettömästä kaiken seuraamisesta ja jatkuvasti-kaikkien-kanssa-kaikkialla-kaiken aikaa -mukana olosta ihmiselle enemmän haittaa vai hyötyä? Miten käy esim. oikeiden ihmissuhteiden, entäpä fyysisen aktiviteetin? Vai rakentaako osallistuttava internet uusia innovaatioita vanhan talouden ja median rinnalle?

Ihminen on luotu (=rakennettu) liikkumaan. Ja jos Mike Stroud sanoo kirjassaan “Survival Of The Fittest“, että ihmisen evoluutio on kuin lyijykynä, jonka terän mitan aikaa on esim. syöty lihaa ja liikuttu konevoimalla, ja kuinka haitallista kaikki onkaan, niin miten on laita informaatiotulvan ja ihmiskunnan henkisen tilan?Onko sosiaalisen webin olemus sosiaalinen vain epäsosiaalisille? Miten käy sosiaalisten yksilöiden, kun he joutuvat tämän 2.0 pyörityksen pauloihin. Olenko minä herännyt vaiko kenties ainoa, joka sittenkin on unessa?

Historia, toistaako se itseään? Kuten meistä “kolmekymppisistä” internörteistä useimmat, olen saanut kunnian olla seuraamassa nykymuotoisen internetin kehitystä sen ensi askeleista lähtien. Olinhan webissä jo ennen www:tä (nii’in sellainenkin aika oli) ja olen siksi päässyt addiktoitumaan yhteen sun toiseen teknologiaan. Olenpa siksi myös pois opetellut asioista ja suitsinut itseäni jo useita kertoja…

Otetaanpa vaikka esimerkki “historiasta”. Ensin oli IRC, sitten web ja sen myötä keskustelukanavat webissä. Sitten tulivat pikaviestimet. Kommunikaatio ja kanssakäyminen oli kantava teema kaikkialla. Aikaa alkoi kulumaan enemmän ja enemmän tämän mullistuksen myötä. Tuliko aikaa kenties jostakin lisää? Ei. Siksi tuli aloittaa kohtuullistaminen. Siksi olenkin esimerkiksi jo lähes kokonaan jo luopunut pikaviestimistä (mesestä yms) koska siellä on jo liian paljon kohinaa, kontakteja ja tarinaa. Esimerkkinä olevien pikaviestinten luonne on problemaattinen. Idea on hyvä, mutta liika kommunikaatio tukkeuttaa. Oikea kommunikaatio ei pääse läpi. Sama vika on todettu jo aikaa sitten esim. sähköpostissa. Sama vika on mielestäni Jaikussa ja muissa synkronisissa kommunikaatiovälineissä. Ihminen ei voi olla määräänsä useammassa kontaktiverkostossa mukana kaiken aikaa. Näin se vain on. Tilannetta voi verrata kahvilaan. Koitappa osallistua kaikkiin keskusteluihin, joita kahvilassa kuulet. Ihminen taitaa olla aika rajallinen.

Konsultit kuppaavat ja tulevat kuppaamaan tätä ilmiötä vielä pitkään. Media, teknologiafirmat ja me kaikki olemme osa tätä hypnoosia, jossa liiketoiminta tulee kukoistamaan. Tällä, kuten kaikella, on oma evoluutionsa. Seuraan mielenkiinnolla, mihin tämä kaikki päätyy. Omasta ylisosiaalisesta näkökulmastani (ja norsunluutornistani) tämä kaikki vaikuttaa kovin tuskaiselta, mutta ah’ niin mielenkiintoiselta. Jännä nähdä, mitä tästä vielä kehittyy. Kunpa ihminen vain pysyisi perässä. Ajatus: Tuleeko asynkroninen (aikaan sitoutumaton) kommunikaatio sittenkin voittamaan? Siinä mallissa ihminen voi osallistua silloin kuin huvittaa. Vai onko sekin kenties lopulta sama juttu. Addiktio kasvaa ja aikaa palaa.

Mene ja tiedä. Tulipa taas ajateltua “ääneen”. Ei sitten muuta kuin kommentoimaan reippaasti, vaikka tätä kirjoitusta, niin siitä se osallistumis(-talous..eikun web) sitten alkaakin. 😀