Kaunis päivä

Originally uploaded by Hessuj

Ääniblogaus kun ei edeelleenkään onnistu (tekniikasta johtuen) pysyy blogin päiväkirja -osio edelleen kirjallisena.Videoblogaus on muuten myös vilkkunut mielessä jälleen.

Viikonloppu oli mahtava. Aurinkoa ja lämpöä riitti, enemmän kuin perinteisesti tähän aikaan vuodesta osaisi odottaa. Lauantaina illalla oli The Giant Heads -bändin studio sessiot ulkohuone-studiolla. Ihan koko kokoonpano ei ollut paikalla, mutta tunnelma oli kuitenkin käsin kosketeltava, kuten oli myös studion ilma. Soiteltiin ovi auki, jotta koko saarivaltakunta pääsi tunnelmaan mukaan…ja soittajilla piisasi happi. Kiitos ja anteeks naapureille 🙂 Note to self: Studioon ei kannata bookata sinfoniaorkesteria. Tila ei riitä. Onneksi on Jazz -terassi 🙂

Sunnuntai menikin sitten aurinkoisella Päijänteellä Pian kanssa. Veneliikennettä oli, kuin Mannerheimintiellä konsanaan. Myös kaikki mahdolliset ja mahdottomat saaripaikat olivat miehitettyinä. Niinpä loikoilimmekin auringossa veneen “kannella”. Kuvan paikassa nautimme kaffet ja eväät ankkurissa. Reidethän siinä hommassa paloivat. Outoa sinällään. Noh ehkä muuhun osaa kroppaa oli osunut tarpeeksi aurinkorasvaa. Uskomattoman tehokas tuo aurinko. Huh.

Viikko vielä ja sitten alkaa loman ensimmäinen pätkä. Ainiin…ja HeKa oli myös tänään vielä tauolla, jos ihmettelit. Sitäkin tulee taas sittemmin. Kahvilan piirit ehkä hieman laajenevat. Siitä myöhemmin lisää. 😉

Leave a Reply