Suomalaisen yhteisöwebin uranuurtajat ja teräsneidot Tuija ja Yoe ovat jälleen lyöneet viisaat päänsä yhteen. Kallojen kolistelusta on syntynyt paitsi jo pitkään toiminut ja loistava podcast ohjelma Sulapinta, myös nyttemmin vielä ihan ihka oikea kirja –Nettielämää! Tai siis se on tulossa…ennakkomarkkinointi on jo käynnissä. WOW! Blogista podcastiin, podcastista kirjaan. Kohtako televisioonkoko? 🙂 Äärimmäisen hieno esimerkki kansalaismeedion evoluutiosta, markkinoinnista ja tuotekehityksestä. Hieno suoritus!

Kirjan ennakkomarkkinoinnin perusteella voi sanoa sen osuvan tarpeeseen ja olevan markkinoilla just-on-time. Onhan kyseessä opaskirja ja syväluotaava eepos nettielämän kiemuroista. Kirja kertoo mm. siitä kenen kanssa kannattaa linkittyä Facebookissa ja missä kulkevat yksityisyyden ja yhteisen rajat. Kirjailijat itse luonnehtivat kirjaansa seuraavasti:


“Tämä kirja on sinulle, jolle netti on tähän asti ollut lähinnä tiedonhakua ja asiointia varten. Tämän kirjan ohjeilla valjastat sosiaalisen median palvelut – esimerkiksi Youtuben, Twitterin ja Facebookin – käyttöösi luopumatta yksityisyydestäsi enempää kuin haluat.”

Kirjaa odotellessa suosittelen pistäytymään kirjan web-sivuilla osoitteessa www.nettielamaa.fi. Jos/kun olet Facebookin käyttäjä, voit liittyä myös kirjan FB -ryhmään. Splendid indeed!

2 thoughts on “Ohjeet hyvään nettielämään…

  1. Jee kiitos hehkutuksesta Hessunen! Mutta missä on Hessunkahvila podcast minä vaan kysyn! (Nimim. 12.6. jaksoa kuunnellessa)

  2. Eipä mittään…hyvistä jutuista on aina mukava kertoa 🙂 HeKaa on myös tulossa tässä lähiaikona lisää. Tekniset ongelmat, loma ja yleinen kesäsäätö ovat hieman hidastaneet tuotantojen aikatauluja.

Leave a Reply