Kuten mikroblogejani (jaikua & twitteriä) tai lifestreamiani seuraavat ystäväni ovat varmasti jo huomanneet, olen flunssassa. Karmeassa flunssassa. Kaksi päivää meni täysin ohi nukkuessa. Nyt kolmantena päivänä (see!!) olen noussut jo vuoteen laidalle. Tajunta alkaa palata pikkuhiljaa takaisin päähän.

Niin ikävää kun kipeänä oleminen onkin, on siinä myös hyvät puolensa. Hyvää tässä kokemuksessa on jälleen mm. pysähtyminen. Ajan pysähtyminen, rauhoittuminen, nukkuminen ja kahvin juonnin (ja ruoan syönnin) unohtaminen. Ei vaan pysty vetään. Oikein kun on paha olo, ei pysty tekemään muuta kuin nukkumaan. Kun elo alkaa palata “roppaan” alkaa tylsistyminen. Joskus hektisimpinä aikoina oikein toivon, että voikun ei olis mitään tekemistä…olis vaan ja tuijottelis kattoon. Nyt voin kyllä sanoa jo tällä lyhyellä kokemuksella, että ei sitä kyllä sittenkään jaksa määräänsä enempää (Note To Self). Sopivasti annosteltuna se tosin kyllä tekee ihan hyvää. Ehtii kerrankin todella ajatella, olla jouten. Tätä pitäisi harrastaa enemmänkin. Jouten oloa, ei sairastelua.

No..olo on kuitenkin vielä kuin haminan torilla. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Sairasloma jatkuu viikon loppuun. Vessassa käyntikin käy vielä työstä…hei toi on jostain biisistä! 😀 Tässä sohvalla makaillessa ehtii tosiaan ajatella ja kuluttaa mediaa. Sanomattakin on selvää, että telkkarista ei tule juurikaan mitään järkevää. Onneksi sekin vähä on tullut talleteltua TVKaistasta iTunesiin. Sitä on nyt ollut kiva katsella FrontRown avulla. Podcast -kirjastoni pursuavat myös katsomatonta ja kuuntelematonta materiaalia. Myös YouTubesta on tullut katseltua paljon videoita (see!! paradigm shift!).

Videoista ja ajasta puheen ollen se tärkein juttu! Ehdin nyt viimein / muistin nyt VIHDOINKIN katsoa tämän videon (linkki avautuu iTunesiin). Siinä Bill Gates ja Steve Jobs puhuvat D5 Konferenssissa….ööö..kaikesta. Video on aivan loistava! Suosittelen lämpimästi sen katsomista. Vähän se on pitkä ja tiedän, että hektisessä arjessa sitä on vaikea ajatuksella ehtiä katsomaan. Videossa on niiiin monta ulottuvuutta lähtien kyseisten henkilöiden persoonasta ja karismasta aina koko teollisuudenhaaran kehityshistoriaan. Tässä on todellinen historia-pähkinänkuoressa-video, jonka soisi kaikkien tech-headien katsovan. Etenkin M$ ja Apple vastakkain asettelijoiden (uuu!). Videossa on paljon sanomaa myös softan kanssa työkseen / huvikseen pyöriville ihmisille. Erttäin hyvä.

Että jotain hyvää siis flunssassakin. Muistakaa kuitenkin syödä runsaasti seevitamiinia ja eritoten…muistakaa olla välillä jouten ja rakastakaa sitä, mitä teette! Siitä se ajatus sitten lähteekin…PEACE!

Comments

comments

Powered by Facebook Comments

Comments are closed.