Sateessa ohimennen

Originally uploaded by Hessuj

Näin oudon unen viimeyönä. Yleensä en muista uniani, mutta tämä uni sai minut hereille ja ehkä siksi siitä jäi muistijälki. Uni käsitteli mielenkiintoisesesti web2.0 maailmaa. Se oli siis ajankohtaisuni.

Unessa matkapuhelimeeni oli jäänyt päälle jokin reaaliaikaista videostriimiä lähettävä softa. Sitä ei sen tarkemmin eritelty, eikä sen käyttöliittymä näyttänyt tutulta. Idea oli kuitenkin sama, kuin QIK:ssa. En tarkalleen muista miten huomasin videostriimin päällä olon, mutta päällä se oli kuitenkin ja oli ollut sitä ilmeisesti jo aika pitkään.

Hauskana yksityiskohtana kävin unessa heti tarkistamassa, kuinka monta katselijaa striimillä oli. Niitä oli 4500. Neljätuhattaviisisataa ihmistä siis oli seurannut elämääni jonkin aikaa livenä tietämättäni.

Mietin unessa, mitä kaikkea olin tehnyt ja sanonut. Mieleni valtasi osittainen ahdistus siitä, että olin saattanut sanoa jotain sellaista, joka ei kuuluisi reality -televisiooni. Aika normaalia siis. Mielenkiintoista tästä teki kuitenkin se tunne, että toisaalta minua kutkutti ajatus siitä, että olin vihdoinkin keksinyt mielenkiintoisen formaatin. Tai keksinyt ja keksinyt. Realityhän on vanha juttu, mutta saavuttanut yleisön nyt ainakin.

Havahduin unesta aamuyöllä. Nappasin kännykän yöpöydältä ja tarkistin tilanteen. Ei mitään striimaus softia käynnissä. Huoh! Huokasin helpotuksesta. Epävarmoin miettein vaivuin kuitenkin takaisin uneen. Miettien sitä, mitä kaikkea olinkaan striimannut ja toisaalta hykerrellen hyvästä yleisömenestyksestä. 4500 on ihan mukava yleisö. Aika tarkka luku muuten. 🙂

Comments

comments

Powered by Facebook Comments

One thought on “Outo uni 2.0

  1. Pingback: Recent Links Tagged With "softia" - JabberTags

Comments are closed.