Mobiili kahvi

Originally uploaded by Hessuj.

Eilen oli hieno ilma. Käyskentelin kaupungilla ja näpsin kuvia, etsin wlaneja ja särvin tietenkin sumppia. Kahviloitsija(kin) kun olen.

Kuten aiemmassa kirjoituksessani jo kerroin, rupesin taannoin myös Foneroksi (kiitos Jannen!). Lyhyesti sanottunahan tämä tarkoittaa sitä, että jaan wlaniani kotona yleishyödylliseen tarkoitukseen, olen siis Linus. Tästä vastikkeena saan käytellä myös muiden Foneroiden avoimia Wlaneja, ympäri maailman, mikä on aivan mahtavaa.

Käytännössä avoimia FON wlaneja on aika nihkeästi, ainakin täällä susirajan tälläpuolen. Muita wlaneja Jyväskylänkin keskustassa kyllä löytyy, aika tavallakin, mutta ovat pergunaat kaikki suojattuja. Damn! No hyvä niin, mutta toisaalta huono.

No. Käyskennellessäni keskustassa tuli perinteiseen tapaan jo useampaan otteeseen suuri tarve saada asioita selville netistä. Tietoa kuulokkeista ja muista yleishyödyllisistä kulutushysterian hyödykkeistä. Yleensä tässä vaiheessa kilautan itseni aina 3G -verkkoon, mutta nythän oltiin WLAN testimielessä liikenteessä, joten… Yritin ja yritin ja vielä kerran yritin imuroida avoimien verkkojen autuutta keskustan aurinkoisten katujen ja korkeiden rakennusten keskellä. Turhaan. Yksikään WLAN ei antanut armoa. Kaikki olivat suojattuja ja FONeista ei tietoakaan…Damned! Onneksi kuin tilauksesta eteeni tuli tuo kaikkien janoisten sankari, Waynes..Ahh..eikun verkkoon.

Lempikuppilassani Waynes Coffeessa, täällä Suomen Ateenan kovassa ytimessä (Väinönkadulla), on hyvän kahvin ja mahtavan palvelun lisäksi myös ilmainen Wlan. Olin jo aiemmin asettanut Waynen wlanin salasanat ja systeemit puhelimeeni (miten kätevää se wlanin käyttö onkaan..puuh) ja login sujui kuin tanssi kahvia särpiessä…MUTTA. Minuutin jälkeen WLAN hävisi. Se hävisi niin totaalisesti, että edes uusinta loginit eivät tuottaneet tulosta…Prks! Kiroilin mielessäni. Niin on kätevää tämä WLAN.

Ei auttanut muu kuin heittäytyä jälleen kerran 3G -verkon tuttuun, turvalliseen ja TOIMIVAAN huomaan. Harrastelijoiden puuhastelua tuo WLAN…no ei sentään. Hyvä idea, mutta verkkoa pitää löytyä ja sen tulee toimia. Harmillisen lyhyitä ovat tukiasemien kantamat. Siitähän tämä johtuu. Waynesissa tukiasemaa ollaan siirtämässä parempaan kohtaan, että kattavuus paranee. Sitä odotellessa jatkan FON -verkkojen haravointia ja yleistä wlan harrastelua. Voi kunpa niitä löytyisi yhtä tiheään, kuin Sonera Homerun tai DNA Wlaneja (maksullisia). Tärkeissä tilanteissa joutunen valitettavasti jatkossakin tukeutumaan 3G -verkkoon (tai GPRS:ään).

2 thoughts on “WLAN -harrastus

  1. Voisit kokeilla FONin lisäksi OpenSparkiakin. Ei niitäkään Jyväskylässä paljoa ole mutta alkaa jo muualla olla. FONissa kotiköyttäjät jakavat WLANejaan mutta Sparkiin on saatu koiten lisäksi yrityksiä ja kaupunkeja – Turussa jo onkin lhes 2.000 hot spottia eli kattavuus jotain ihan muuta kuin FONilla.

  2. Terve Jaska!

    Ja kiitokset vinkistä. Näitä wlan -systeemeitähän alkaa ilmestymään, kuin sieniä sateella. En ole ennen tästä(kään) WLAN -systeemistä kuullut. Mielenkiintoiselta näytti, kun kävin kuuboilemassa sivuillaan. Tarinoinpa kenties tästäkin aiheesta seuraavassa HessunKahvilassa.

    Tuo yritysten ja ennenkaikkea kaupunkien mukaan saanti on kyllä erinomainen asia. Toki sitä ei ole kielletty FONissakaan. Kyse on kaiketi vain markkinoinnista ja sen suunnasta. Jyväskylän kävelykadulle pitäisi saada rekrytoitua firmoja / yhteisöjä mukaan FON, OpenSpark tai whatever -hankkeisiin. Onhan se sääli, kun Suomen Ateenassa ja maan ehkä mukavimmalla kävelykadulla ei ole julkista WLANIA kaikkien käytössä. Yomi sitä joskus vuosia sitten kokeili, silloin kun sellainen firma vielä oli olemassa. Sittemmin se on jäänyt unholaan.

    Nyt kaikki siis liputtamaan WLANin puolesta!

Leave a Reply