Tänään on näköjään HessunBlogissa “so yesterday’s news” -päivä 🙂 Lueskelin nimittäin äsken juuri uutisen, jossa säteilyturvakeskus kertoo, että kansainvälisen tutkimuksen mukaan kännykän käyttö on jälleen todettu turvalliseksi. Tai ainakaan sen käytön ja aivokasvaimen välistä yhteyttä ei ole löydetty.

    “Viidessä Pohjois-Euroopan maassa valmistuneen tutkimuksen mukaan matkapuhelimen käytön ja pahanlaatuisen aivokasvaimen välillä ei ole selvää yhteyttä. Tulokset julkaistiin International Journal of Cancer -verkkolehdessä 19. tammikuuta”.

Eikös tämä ole todettu jo moneen kertaan aiemminkin? Miksi sitä pitää jatkuvasti todistella…epäilyttävää. Itse olen pannut muuten merkille tähän liittyen mielenkiintoisen havainnon naapurimaassamme Ruotsissa, jossa ollaan aina meitä edellä. Siellä ihmiset ovat jo vuosia käyttäneet huomattavasti suuremmissa määrin langallisia handsfree laitteita matkapuhelimissaan, kuin vastaavana aikana Suomessa observoidut ihmiset.

    Disclaimer: Havainto perustuu allekirjoittaneen subjektiiviseen observointiin lukuisilla matkoilla ko. maassa ja etenkin Tukholmassa. Havainnot eivät välttämättä vastaa koko totuutta. Yhtään ruåtsalaista ei ole vahingoitettu tätä tutkimusta tehtäessä.

Viime- ja tänävuonna olen havainnut myös langattomien Bluetooth -kuulokkeiden lisääntyvän lahden toisella puolella. Liekö niiden säteilymäärät kansankodin asukkaillekin sopivampia? Mene ja tiedä. Siellä on kuitenkin muodikasta kulkea BT-korvanappi rintapielessä roikkuen (sellaisessa narussa, joka menee kaulan ympäri..Nokiakin on muuten nyt lanseerannut sellaisia nappeja, jossa on tuo kaulanaru…). Puhelin on jossain piilossa takin liepeessä ja vain siro BT-nappi viestii viestinnän viestiä.

Tietävätkö siis Ruotsalaiset ystävämme (kompisar) jälleen kerran jotain enemmän kuin me? Vai onko tässä jälleen kysymys Taffel Chips -tyyppisestä ongelmasta? Tuo jatkuva turvallisuuden todisteleminen pistää vain aina miettimään. Itsekin kun on tullut tuota matkapuhelinta käyteltyä jo piiiiiiitkät tovit (ainakin yli 10v). Tämän lisäksi työskentely-ympäristössäni ei esimerkiksi ole enään lainkaan lankapuhelimia. Kaikki asiat toimitetaan vain matkapuhelimella ja vaihteetkin ovat langattomia, paitsi autossa, jossa ne ovat automaattisia. Heh. Puujalka, kylläpä tänään irtoaa.

Itselläni on sekä Bluetooth, että tavallinen lanka HF. Niitä tulee käytettyä säännöllisen epäsäännöllisesti. BT-systeemit ovat aika huonoja vielä. Ne ainakin kuuluvat vastapuolen mukaan huonommin, kuin suoraan luuriin lurittaminen. Pakko kai niitä on käyttää, kun muuten pää irtoaa…ainiin ei irtoakkaan. Sehän on turvallista. Plääh. Tiedä nyt näistä.

Leave a Reply